Joulukalenteri · Kilpailu

Haluaisitko Maanantaijoulukalenterin?

Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että mä olen viimeisen päälle jouluihminen ja rakastan jouluun liittyviä juttuja. Olen se riemupete, joka kuuntelee Jouluradiota, leipoo ja koristelee pipareita ja hankkii ja paketoi onnessaan lahjoja läheisille. Joululauluja pitää tietty käydä laulamassa (jos en ole ehtinyt, niin perheeni on ollut pakotettu laulamaan niitä aattona aahhahhaaa), ja mitä olisi joulu ilman koristeita ja tonttulakkeja. Joulun odotus on melkein yhtä kivaa kuin itse tapahtuma, ja joulun odotushan tarkoittaa myös joulukalentereita! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me keksittiin pari vuotta sitten Rössön kanssa tehdä toisillemme Maanantaijoulukalenterit. Monethan tekevät ystävän kanssa vaihtiksena itsetehdyt joulukalenterit, mutta me hylkäsimme tämän idean, koska kalenteri 24 luukun kanssa olisi tullut liian kalliiksi, kun haluamme, että jokaisessa luukussa on timanttia :D Keksimme, että koska maanantait ovat aika syvältä, joulukalenteriin tehdään yksi luukku jokaiselle joulukuun maanantaille. Idea oli ihan suksee ja tänä vuonna kolmannen kerran järjestämäämme kalenteria voi jo kutsua perinteeksi :D

Sitten keksin aika kivan idean. Mitäpä jos tekisin yhdelle teistä oman Maanantaijoulukalenterin?! <3 Joulukuussa on kolme maanantaita eli kolme luukkua olisi yhdelle onnekkaalle tulossa. Ajattelin niin, että arvontaan osallistumisaika voisi loppua sillä tavalla ajoissa, että ehdin sitten kysäistä voittajalta vähän tietoja hänestä, jotta kalenterista tulisi saajalleen mahdollisimman mieluisa. Pääsen vähän haastamaan lahjankeksimistaitojani, voi vitsi kun odotan jo ihan sikana!! Eli ke 16.11.2016 klo 18 saakka ehtii osallistua kommentoimalla tähän postaukseen mieluisin asia tai tekeminen joulunodotuksessa. Mikä on se juttu, josta juuri sinulle tulee jouluinen fiilis? Vai tykkäätkö kenties ignoorata kaikki pukit ja tontut ja keskittyä vain hyvään ruokaan?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähetän palkinnon voittajalle Smartpostilla ja vain Suomeen. Voiton osuessa kohdalle olethan valmistautunut raivokkaaseen sähköpostien vaihtoon kanssani, kun tulen utelemaan mieltymyksistäsi :D

Onnea kaikille arvontaan ja TOIVOTTAVASTI olette edes puoliksi yhtä innoissanne tästä kuin mä olen!! <3 :)

Kuvituksena Rössölle antamani Maanantaijoulukalenteri 2015 :)

Ps Joojoo, piti ajastaa tämä postaus huomiselle, koska eihän kukaan lue blogeja lauantai-iltana. Mutta ENHÄN MÄ MALTA ODOTTAA. :D

174 vastausta artikkeliin “Haluaisitko Maanantaijoulukalenterin?

  1. Parasta on kun voi hyvällä omatunnolla suurkuluttaa glögiä ja joulutorttuja ja kuunnella joululauluja. Joulukalenterit on myös kivoja, tälläkin hetkellä itseä odottaa kaksi kosmetiikkakalenteria ja partiolaisten joulukalenteri. Pidän joulusta, joten kaikki siihen liittyvät asiat on jees! :) Lauantai-ilta on ihan yhtä hyvä hetki lukea blogia kuin muutkin illat!

    Tykkää

    1. Joulun odotuksessa parasta on tunnelma.. valmistautuminen jouluun. Jouluvalot, lahjojen miettiminen/tekeminen , tuoksut jne. Itse joulussa on tärkeintä rauhoittuminen ja yhdessäolo perheen kanssa .

      Tykkää

  2. Oi mikä ihana idea, voisi melkein keksiä vastaavan omallekin siskolle <3 Itse pidän jouluaattoa enemmän siitä joulunodotuksesta – pikkujoulujuhlista pienellä porukalla, glögibileistä ja piparin laitoista :) Paketointi ja korttien tekokin on hauskaa. Joulussa on kaunista se että saa tavata rakkaitaan ja kaikki on koolla.

    Tykkää

    1. Niin ja annan siis muille mahdollisuuden voittaa parhaan ioulukalenterin ever, eli en osallistu arvontaan 😃

      Tykkää

  3. Jooooo! Jeeee! Ehdottomasti mukana! :)

    Pidän eniten ajasta ennen joulua. Pidän jouluvaloista ikkunoissa, korttien tekemisestä, lähettämisestä ja saamisesta. Ja joululehdet ovat kivoja.

    Tykkää

  4. Apua miten siistiä! No mähän en joulusta(kaan) tykkää, kuten en muistakaan juhlapyhistä, mutta kieltämättä joulun tuoksut on ihania: ruoka, leivonnaiset, hyasintit, kuusi… niin ja tietty hyvä juttu on kosmetiikkajoulukalenteri, joka tekee joulun odottamisesta jopa ihan kivaa:D

    Tykkää

  5. Joulussa on parasta ihan kaikki! Jouluvalot, musiikki, ruoka, läheiset ihmiset, ahh. Itse askartelin kummipojilleni joulukalenterit ja olisi aivan kertakaikkisen mahtavaa saada itsekin kalenteri 😊

    Tykkää

  6. Parasta on kyllä joulukuusen koristelu! Ruokakin on ollut ennen iso osa joulua, mutta nyt olisi edessä ensimmäinen joulu vegaanina, joten saas nähdä millaisessa roolissa ruoka on tänä jouluna :) Ihana tämä teidän idea! Siis aivan MAHTAVA!! Mietin jo pitäisikö tehdä oman miehen kanssa samantyyppinen! Mitäs te olette sitten esim toisillenne tällaisissa antaneet? :) kiinnostaisi kovasti tietää esimerkkejä.

    Tykkää

  7. Törkeen ihana idea 💖💖💖 Sun joulukalenteripostaukset on ollu mun mielestä yks parhaimmista ja mielenkiintoisimmista aiheista ja lämmittää sydäntä nähdä kuinka hyvät ja ihanat välit sulla on siskoosi, että jaksatte nähdä niin paljon vaivaa toistenne tähden maanantaijoulukalenterin muodossa 😊 Ihan parasta koko joulussa on että saa olla joulun oman perheen kanssa, aikaisemmin vuosikausia vuorotyötä tehneenä arvostan sitä kaikkein eniten 👪

    Tykkää

  8. No TODELLAKI. Tykkään joulunodotuksessa eniten siitä fiiliksestä ja tunnelmasta, että kohta on joulu ja saa vaan olla ja syödä hyvin ja loikoilla sohvalla lukemassa kirjaa ilman mitään velvotteita.

    Tykkää

  9. Ohh, haluan! 😃 Joulussa parasta on kaikki. Mä olen ja henkeen ja vereen jouluihminen ja nautin kaikesta puuhailusta ja tunnelmasta. Joulukorttien askartelu, joululaulut, hyvä ruoka ja läheisten seura ynnä kaikki ihanat tunnelmavalot ja piparien tuoksu ❤️

    Tykkää

  10. Eniten tykkään Joulun odotuksessa kaikenlaisesta Jouluun liittyvästä askartelusta: korttien ja lahjojen tekemisestä ja piparkakkujen leipomista. Toki myös joulukalenterit on ihania! Joulussa on parasta se rauhallisuus ja tärkeiden ihmisten kanssa oleminen.

    Tykkää

  11. Nyt kun on lapsia niin voi käydä niiden kanssa katsomassa joulupukkeja, leipoa jne. Elän siis mielelläni joulun pienen innostuneen ihmisen kautta! 😊 samalla muistaa itsekin minkälaista oli lapsena odottaa joulua.

    Tykkää

  12. Parasta joulussa on se, että voi viettää joulua perheen kanssa syöden hyvää ruokaa, leipoen joulutorttuja ja pipareita, juoden glögiä. Joulukalenterin availu on ihanaa ja tykkään kuluttaa tuoksukynttilöitä, joissa on jouluinen tuoksu <3

    Tykkää

  13. Ihana arvonta! Meinasin joskus tehdä siskoni kanssa tällä teidän idealla joulukalenterit toisillemme, mutta koska molemmilla on budjetti tiukilla, niin jätettiin sitten tekemättä. Tänä jouluna odotan eniten lasteni innostuksen näkemistä! Vanhempi poikani alkaa olla sen ikäinen, että hän osaa jo odottaa joulua, joten ihana katsoa hänen innostustaan. Lisäksi päätin kasata itse pojilleni joulukalenterin, joten lasten reaktioita luukkujen sisältöön on varmasti hauska seurata. :)

    Tykkää

  14. Voi eiiii ihana ajatus! Hmm.. Täällä on joulu ollu aina aika huonoo aikaa joten nyt viimeset pari vuotta oon ite koittanu kovasti rakennella joulufiilistä ja sellasta höttösen pehmeetä fiilistä,olin itseasiassa just tekemässä joulukortteja :p Tänä vuonna on vihdoin tulossa aikuisikäni ensimmäinen joulukuusi!

    Tykkää

  15. Parasta joulunodotuksessa on kaikki! Täydellisten lahjojen keksiminen, kodin täyttäminen joulukoristeilla. Just mietin millonkohan on ok aika ottaa koristeita esiin…

    Tykkää

  16. Voi mikä mahtava arvonta! Olinkin viime vuonna aivan kade teidän hauskasta maanantaijoulukalenterista ;D Ja nyt mahdollisuus voittaa sellainen itselleni..! <3___<3

    Parasta joulun odotuksessa on parasta se kaikenlainen valmistelu jouluherkkujen teosta joulukorttien kirjoitteluun ja tunnelman hankkiminen joululaulukonserteissa. Arjessa odotus näkyy parhaiten juuri joulukalentereina piristämässä ;)

    Tykkää

  17. OMG!!! 😍 Joulu on niiiin ihana! Parasta joulun odottamisessa on joululaulujen soittaminen ja laulaminen sekä pipareiden leipominen ja koristelu. TOKI, lahjojen paketointi, kodin koristelu jouluun, joulukuusen koristelu, muidenkin leipomusten tekeminen ja ihan vaan se joulufiilistely on ihan parasta. 😉❤️

    Tykkää

  18. Joulun odotus on kivaa aikaa :)
    Kaikki valot, koristeet ja kynttilät luo tunnelmaa ja on ihanaa leipoa jouluherkkuja.
    Aattona on ihanaa viettää aikaa perheen kesken ja availla paketteja.

    Tykkää

  19. Iik, ihana arvonta! Parasta joulun odotuksessa on se kun valmistelut on tehty ja tietää että pääsee viettämään laatuaikaa perheen kanssa. Tosin kyllä ne valmistelutkin on ihan jees kun ei ota ressiä. :)

    Tykkää

  20. Komppaan! Olen itsekin todellinen jouduihminen ja siinä odotuksessahan on parasta ihan kaikki! Koristelut, askartelut, paketointi… lista vaan jatkuisi ja jatkuisi! Ja tietty joulukalenterit on ihan huippuja! :D

    Tykkää

  21. Rakastan joulussa valomaailmaa, jouluvalot ja kynttilät on ihania💗Tuoksut ovat myös parhaita, ja ruuat!!

    Tykkää

  22. Täällä yksi joulufani! Mä alotan joulun odotuksen yleensä elokuussa viimeistään,silloin kirjoitan joulukortit :D syyskuussa alkaa jo piparien leivonta ja marraskuun alkuun mennessä ikkunoissa roikkuu jouluvalot. Rakastan käydä hypistelemässä kaikkea joulukamaa kaupoissa,joka vuosi ostan kuuseen uuden koristeen. Suunnittelen perheen ja ystävien lahjoja oikeastaan koko vuoden, jos joku hyvä löytö sattuu kohdalle jo tammikuussa,se ostetaan :D paketoin lahjoja monena iltana, valitsen lahjapaperit saajan mukaan. Joulu ( ja jouluvalmistelut) on ihanaa aikaa <3

    Tykkää

  23. Mä olen kanssa jouluihminen henkeen ja vereen, ja mun joulunodotus alkaa toden teolla jo lokakuussa. Lumen tulo yleensä kasvattaa joulufiilistä ja talvionnea vain entisestään. Parasta joulunodotuksessa ovat pimeisiin iltoihin tunnelmaa luovat jouluvalot, kynttilät ja joululaulut (Frank Sinatra, Bing Crosby jne.). Tykkään kovasti myös miettiä mieluisia joululahjoja läheisilleni, ja yritänkin pistää ympäri vuoden vähän ylös, jos joku sanoo ohimennen tykkäävänsä jostain asiasta, niin sitten on yleensä helppo joulun alla keksiä mitä kellekin ostaisi. :) Tämä vaan on ehdottomasti vuoden parasta aikaa!

    Tykkää

  24. En ole joulufani, kun olen semmonen tylsä vastarannan kiiski, mutta maanantaijoulukanteri kyllä kiinnostaa. Se piristäisi jo yksistään pimeää talviankeutta. Hyvä juttu!

    Tykkää

  25. Ihana idea! Joulun odotuksessa parasta on joululaulut, joita pitää tietenkin alkaa kuuntelemaan heti, kun jouluradio aloittaa marraskuun lopulla. Lisäksi joulutunnelmaan kuuluvat kynttilät ja erilaiset jouluherkkujen tuoksut. Tykkään myös suunnitella ja paketoida lahjoja ja sitten jouluaattona jännätä, et onnistuinko keksimään jotain yllättävää ja mieluista lahjansaajalle. Joulukoristeita ei olla miehen kanssa aiemmin harrastettu, mutta tänä vuonna olisi tarkoitus hankkia joulukuusi reilun vuoden ikäisen poikamme riemuksi.

    Tykkää

  26. Mä olen aina tykännyt joulusta. Parasta siinä on lahjojen hankkiminen, mä kun olen aina tykännyt ostaa lahjoja muille ja väitän olevani siinä myös hyvä.

    Tällä hetkellä työn alla joulukalenterit siskon perheelle (6 henkeä). Tosin jotta homma ei menisi liian hankalaksi, niin yksi kalenteri on yhteinen kahdelle (joka toinen luukku). Päätin etten varsinaisia joululahjoja osta heille ollenkaan, niin voi käyttää kalentereihin sitten vähän enemmän :)

    Glögi ja joululaulut kuuluu myös asiaan, samaten joulukuusi. Saas tosin nähdä mitä kuusen kanssa käy tänä vuonna. Meillä kuoli keväällä toinen kissa ja hankittiin sitten uusi seuralainen meidän vanhalle rouvalle. Pikkujätkä on 2,5 vuotias ja ihan överiaktiivinen ja kova kiipeämään. Joulukuusi on normaalistikin vaijerilla katossa kiinni, mutta aika näyttää riittääkö se :D

    Tykkää

  27. Mahtava idea ja ihana palkinto! :)

    Mulle jouluinen fiilis tulee kynttilöistä ja jouluvaloista. Sisustuslehtien joulujutut ovat myös hyviä nostattamaan tunnelmaa. Ja glögi. ;) Joulukalenteri pitää olla aina, eilen ostin kalenterin pikku partiolaiselta. <3 Ja kyllä se ihanan jouluruoan odotus on yksi tärkeimmistä jutuista. :D

    Tykkää

  28. Ennen rakastin luumutorttujen leipomista ja syömistä yli kaiken, mutta keliakian puhjettua piti tavasta luopua. Jos tänä jjouluna siirtyisi geisha-suklaaseen…

    Tykkää

  29. Jouluinen fiilis tulee ruuasta ja tuoksuista. Me onkin leivottu pipareita jo pari viikkoa sitten ja glögiä on juotu jo litrakaupalla! 😊😛

    Maanantaikalenteri on ihan mahtava idea! 😍

    Tykkää

  30. Glögi ja pipari ehdottomasti ja kynttilät <3 Lapsille ja itselle joulukalenterit tuovat kivaa jokaiseen aamuun kohti Joulua :)

    Tykkää

  31. En varsinaisesti ole mikään jouluihminen, johtuen ehkä töistä; joulu kaikkein kiireisintä aikaa ja useimmat joulunpyhät kuluneet töissä. Pidän kyllä joulu- tai pihavaloista ja kynttilöistä. Ja ehkäpä tällainen maanantai-joulukalenteri helpottaisi joulunodotusta ja siitä ylipääsyä :)

    Tykkää

  32. Joulun tekee mielestäni tunnelma. On niin ihanaa viettää aikaa kiirreettä perheen kanssa ja seurata kun perheen pienimmät odottavat innoissaan pukin tuloa. Ruoka, kynttilät, joululaulut ja valkoinen maa <3

    Tykkää

  33. En oo oikein koskaan välittänyt joulusta, mulle se kaikki hössötys ja kaupallisuus on vaan liikaa :D Mut oon todennut kosmetiikkajoulukalenterin tekevän joulukuusta vähän paremman. Mies hommas mulle TBS kalenterin mutta ääk en tiedä mikä se on niistä kolmesta :D Eli tän kalenterin voittohan siis tekisi maanantaista tuplasti mahtavia!

    Tykkää

  34. Mä tykkään ihan hirveästi jouluvaloista ja kynttilöistä, ne piristää ihanasti pimeyden keskellä ja lämmittää sydäntä kun ulkona on kylmä. :) Glögi ja joulutortut tuo myös kotoisan fiiliksen kun istuu sohvalla viltin alla.

    Tykkää

  35. Glögi ja piparit homejuustolla tekee joulufiiliksen :) lisäksi joululahjaostoksilla käyminen sekä lahjojen paketointi on ihan parhaita joulunodotus juttuja ^_^

    Tykkää

  36. Iiiihanaaaa maanantaijoulukalenteri! Mulle riittää lukeakin mitä toisillenne annat! Ihan kuin olis itse osallisena siinä riemussa :D Mulle tulee joulufiilis lumesta(!!) ja kynttilöiden polttamisesta sekä erilaisista valosarjoista (ei mitään väriällötyksiä!).

    Tykkää

  37. No jee, ihan mahtava juttu! Mukana!

    Itselle joulufiilis tulee yleensä marraskuun puolivälissä, kun alan tekemään joululaatikkoja pakkaseen, se tuoksu on sellainen, että jos siinä ei joulufiilikseen pääse niin ei sitten missään. Joulufiilis jatkuu yleensä ensimmäisenä adventtina, jolloin raahaan tekokuusen varastosta sisälle ja koristelen sen luomaan kotiin joulutunnelmaa.

    Tykkää

  38. En osaa tarkkaan sanoa mistä se joulufiilis tulee, sillä vuosiin emme ole perhepiirissä enää koristelleet kuten lapsuuden jouluina. Mutta pimeät illat, jouluvalot ja kynttilät, talviset(jouluiset) ruuat ja mausteet tuovat joulun odotusta. Näiden myötä kun aikuisena saa hetkittäin sen hyrisevän joulunodotustunnelman, se on parasta – ei vain joulun odotuksessa vaan koko talvessa.

    Pitäisi itsekin ryhdistäytyä jouluvalmisteluissa, niiden kautta se tunnelma ja uudet muistot syntyvät!

    Tykkää

  39. Oi, pakko osallistua! Joulunodotuksessa on ehdottomasti parasta se odotus, kun voi fiilistellä rauhallista ja hyväntuulista tunnelmaa. Saa leipoa joulutorttuja ja keittää glögit ekaa kertaa, syödä suklaata ja nauttia joulun rauhallisesta olosta, kun ei ole kiire mihinkään :)

    Tykkää

  40. Mä olen kanssa todellinen joulufani! Vaikea keksiä jokin yksittäinen joulufiilistä nostattava asia… Mutta ehkä se taitaa minulle olla sellainen askartelu ja näpertely sekä koristelu. Eli joulukorttien ja koristeiden tekeminen, jouluvalojen laittaminen, parvekkeen havuasetelmien tekeminen, lahjojen paketointi ja kaikenlainen sisustus ja somistus. Niistä on mun joulunodotus tehty. Plussana tietenkin glögi, muut herkut ja tuoksulyhdyt- ja kynttilät.

    Tykkää

  41. Onpa ihana idea! Rakas siskoni tulee jouluksi kotiin ja saamme monen monen kuukauden eron jälkeen taas viettää aikaa yhdessä ja vaan olla. Eli minulle tärkeintä joulussa on se, että saan viettää aikaa siskoni kanssa. Tietysti joulutunnelma ja kaikki ihanat herkut ovat myös mukavia.
    Ihanaa joulunodotusta sinulle! <3

    Tykkää

  42. Kynttilät, glögi ja hyvä seura on parhautta näin joulun alla. On ihana istahtaa hetkeksi vaikka kahvilaan tai kotisohvalle ja höpötellä rauhassa. Se on paras tapa kertoa, että toinen on tärkeä.

    Tykkää

  43. Oijoi, nyt olis kiva voittaa kun ei oo omassa rahatilanteessa mitään mahdollisuutta itse joulukalenteria edes kuvitella hankkivansa. Joulu muuten on mulle vähän mitäänsanomaton, en koristele kotia tai tee jouluruokia. Mutta..mutta mutta. Mulla on yksi perinne mistä en jätä koskaan väliin. Läheiset sen jo tietävät joten kukaan ei suunnittele mitään jouluaatolle siihen aikaan. The Snowman! Mulle on ystävä Englannista tuonut lumiukkoastiaston kahdelle. Niitä ei käytetä minään muuna päivänä, mutta jouluaattona ne kaivan kaapista ja syön ”aamupalani” niistä samalla kun katson Lumiukkoa. Ilman tätä traditiota ei joulua tule. Nyt tuleva joulu on jo 11 vuosi tällä perinteellä. Seura ja koti on muuttunut vuosien aikana moneen kertaan, mutta perinne ei.

    Tykkää

  44. Vitsi miten kiva idea! Mun lemppariasia joulun ootuksessa on kynttilät ja joululaulut. Nätit jouluvalot toimii myös tunnelman luojina:)

    Tykkää

  45. Parasta on joulukoristeiden laittaminen, joululaulujen kuunteleminen ja se, kun voi herätä aamulla siihen, että ikkunan takana leijailee hiljalleen iiiisoja lumihiutaleita! (Vaikka jälkimmäisin ei oo kovin todennäköistä…:D)

    Tykkää

  46. Mun suosikkia joulunodotuksessa on kuunnella kaikista ässintä joululevyä ikinä: nimittäin Hansonin Snowed iniä :D Mähän olen kauhea metallinainen mutta joka joulunalus laulelen Hansonin poikien kanssa kilpaa. Idea ei sinänsä hirveästi herätä ihastusta esimerkiksi avopuolisossa, mutta onneksi me ei olla mitenkään liikaa yhtä aikaa kotona, eli voin blästätä joululauluja täysillä aika usein.

    Jouluaaton ehdoton perinne on tietysti katsoa Lumiukko. Olen katsonut sen niin kauan kuin muistan ja yhä edelleen kolkytplussana on pakko sännätä vanhempien luo, ottaa koira kainaloon ja katsoa se pätkä.

    Tykkää

  47. Kynttilät ja joulukoristeet tuo mulle joulumielen! Ajattelin tänään ripustaa valoja parvekkeelle ja tehdä joulutorttuja :)

    Tykkää

  48. Joulunodotus on monin puolin hauskaa! Jouluruuat ja oikeastaan jo pelkkä joulumausteiden tuoksu saa minut ihan joulukierrokselle välittömästi. Rakastan myös joululahjojen etsimistä, vaikka joululahjaperinne ei niin vahvasti tuttavapiirissäni näykään. Jopa pakkanen ja lumi hymisyttävät joulufiiliksen aikaan epäilyttävän positiivisella tavalla!

    Jouluvaloista tulee aina lapsuus mieleen, äitini oli niiden suurkuluttaja ja meillä lapsilla oli muinakin vuodenaikoina aina värikkäät jouluvalot seinällä ettei yöllä olisi ollut niin pimeää :D

    Ihanaa joulunodotusta!

    Tykkää

  49. Parasta joulussa on ehdottomasti ruoka. Jouluna syödään hyvin ja paljon. Ilman ähkyä ei ole joulua. :D Toinen suosikkiasioistani on joulukuusen etsiminen mieheni kanssa. Meillä kuusi haetaan omasta (tai joskus ihan huomaamattomasti naapurin) metsästä. Siitä tulee jouluinen fiilis.

    Tykkää

  50. Lumi, kynttilät ja musiikki ovat ne joista tulee kaikkein jouluisin fiilis. Ja kuusen tuoksu! Minulle on vielä liian aikaista fiilistellä kunnolla itse joulua, fiilistelen itse nyt lähinnä talven alkua. Joulun aika on sitten joulukuussa ;)

    Tykkää

  51. ehdottomasti parasta joulunodotuksessa ovat joulutortut ja glögi, joiden kulutuksen aloitin jo viikko sitten. ihanaa on myös stokkan jouluosastolla pyöriminen, vaikka mitään ei ostaisi :)

    Tykkää

  52. Joulun odotus alkaa hyvissä ajoin jo työpaikallani. Heinäkuussa tulee ensimmäiset esitteet jouluruokaan liittyen. Oma joulun odotus alkaa siis kesällä. Todellisen joulun tunteen tuo ensi lumen tuleminen. ❤ Joulut ovat olleet aina tärkein juhla minulle ja tänä vuonna raskaaksi tekee se, että ukkia ei enää pääse näkemään. Siispä tärkeä perinne on käydä rakkaiden haudoilla.

    Tykkää

  53. Oi miten ihana ja kaunis ajatus muistaa meitä lukijoita! Itsekin olen jouluihminen, joululaulut, tortut ja piparit kuuluvat ohjelmistoon heti pyhäinpäivästä alkaen! :) Parasta joulussa on tunnelma; ulkona lunta ja pakkasta, sisällä tuoksuu kuusi, glögi ja kahvikakku, synkkyyden keskelle saadaan kunnolla kauniita valoja ja kynttilöitä❤

    Tykkää

  54. Ihana arvonta ja ihana idea. Maanantait on niin syvältä :)
    Kyllä se mun juttu on aina ja kaikkialla syöminen.

    Tykkää

  55. Onpa huippukiva arvonta!
    Parasta joulunalusajassa on ehdottomasti siniset hetket ja kauniit pakkaspäivät! Plus joulutortut sekä glögi ja lahjojen hankkiminen tärkeille 😁💕!

    Tykkää

  56. joulunodotuksessa parasta on (kosmetiikka)joulukalenterit! ja itse joulussa parasta tunnelma ja kiireettömyys, kynttilät ja suklaa!

    Tykkää

  57. Täältä löytyy myös yksi jouluhullu :D Rakastan joulua ja sen odotusta, jouluvaloja, joulumusiikkia, koristeita, kaikkea :D jouluinen tunnelma tulee etenkin ihanista jouluvaloista joita täytyy olla runsaasti, pikkuleipien leipomisesta ja joulusiivouksesta :D normaalisti en ole kovin ahkera siivooja, mutta ennen joulua siivoan joka nurkan ja laatikon suurella ilolla, samalla tietenkin joululauluja kuunnellen ja niitä täysiä hoilaten (mies yleensä lähtee tällöin pakoon ;))
    Tykkään myös kovasti hankkia joululahjoja läheisilleni ja nähdä mitä he niistä tykkäävät. Toki joukukalenterit ovat myös tärkeä osa joulunodotusta, nytkin kaapissan odottaa LF:n kalenteri kuten viime vuonnakin ja en malta odottaa että pääsen avaamaan luukkuja 😍 olisi ihanaa päästä availemaan myös maanantaijoulukalenteria ;) Ihanaa joulun odotusta sulle! Ja paljon kiitoksia ihanasta blogissa, itse olen n. 1,5v ollut täällä lukemassa :) p.s. ihana ponikokoelma sulla, itselläni myös pieni keräilykokoelma my little pony G1:siä 😉

    Tykkää

  58. Voi, mä rakastan joulussa kaikkea, joten mahdotonta sanoa yksi juttu! Kotoa löytyy jo pikku joulukuusi koristeltuna ja valaistuna ja heti joulukuun ensimmäinen päivä korkataan iso kuusi :D! Joululauluja kuunnellaan tietty jo ja tarviiko mainita piparit ja suklaakin?

    X Charlotta / http://charlottaeve.com/fi
    charlotta.takkula(a)charlottaeve.com

    Tykkää

  59. Jouluna levätään ja vietetään laatuaikaa ystävien kanssa,syödään hyvin ja nautitaan..Yleensä suuntaamme mökille missä on paras tunnelma ikinä leivinuuneineen ja kynttilöineen ..Mutta kaiken kruunaa se hiljaisuus mitä kaupungissa ei pääse pakoon oikeastaan edes jouluna:)

    Tykkää

  60. Ihana arvonta, innolla mukana 😍 Joulussa parasta on sen odotus, itse jouluhan on ohi liian äkkiä. Glögi, piparit, lämpimät tortut, kynttilät, lahjapöhinät ja läheiset ihmiset, ilmassa odotus ja lämpimät ajatukset 😘

    Mulla on tänä jouluna ihan ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenteri, LF:n jättimäinen ihanuus. Tiukkaa tekee ootella joulukuulle 😁

    Tykkää

  61. Joulutortuista tulee jouluinen fiilis! Niiden syöminen on hyvä aloittaa jo nyt hyvissä ajoin :D Muutoin en ole erityisesti jouluihminen.

    Tykkää

  62. Joululahjojen ostaminen on mielestäni ihanaa. Yleensä ihmiset pitävät sitä stressaavana, mutta minulsta on mukava miettiä jokaiselle jotain henkilökohtaista ja osuvaa.

    Tykkää

  63. Mahtava idea :)

    Itse tykkään jouluna siitä, kun tulee sesonkituotteet (karkit, kosmetiikat ,teet jne.), mutta muuten se on näin vanhemmiten menettänyt hohtonsa. Ainoa kiva tänä pimenevänä aikana maassa on polttaa kynttilöitä ja aattona käydä haudoilla.

    Kummitytölle pitäisi joku lahja repäistä jostain.. :D

    Tykkää

  64. Oh joulu 💖 niin monta parasta juttua, top 5 on joululaulut, lahjojen hankkiminen, herkut, koristeet ja valot.

    Tykkää

  65. Joulussa ja sen odotuksessa on mahtavaa joululaulut ja lahjojen ostaminen ja paketointi ja kynttilöiden vieminen haudoille aattona ja kuusen koristelu (joka vuosi erilainen!. Ihan parasta on kuitenkin se jouluaattoillan tunnelma kun koko perhe on yhdessä, ja osa pelaa lautapelejä ja osa makaa jossain sohvannurkassa toipumassa ähkystä ja aina välillä joku menee jääkaapille hakemaan ”ihan vähän vaan” lisää kinkkua tai jotain muuta :D Se on se tunnelma ja rauha :)

    Tykkää

  66. En ole oikein jouluihminen mutta se joulun odotus on THE juttu! Joulukoristelu ja jouluvalot yms. on jees. Lahjoja en tykkää yhtään ostaa, koska oon siinä niin surkea ja mielikuvitukseton :D Tää maanantaijoulukalenteri on kyllä huikee idea!

    Tykkää

  67. Joulun odotus täyttää koko syksyn ja alkutalven. Se on se tunnelmointi… Valot, glögi, joululaulut, koristeet… Lumisade, askartelu, toisten ilahduttaminen… Ihanaa aikaa!

    Tykkää

  68. Joulumielen mulle tuo ihan ehdottomasti siirappipipareiden syöttäminen hevoselle. Se tuoksu, jossa yhdistyy talli ja hevonen ja jouluinen pipari, on jotain kaikkein rakkainta. Ikävä kyllä tänä jouluna joukosta on yksi, se kaikkein rakkain, poissa joten vähän haikeudella tulen varmasti tänä vuonna jouluisen hetken tallilla viettämään.

    Tykkää

  69. Tykkään joulun odotuksen fiileksestä johon kuuluu paljon tuikkuja ja kynttilöitä, kauniita jouluisia asetelmia pöydillä, tunnelmallisia jouluvaloja, glögiä ja suklaata.
    Innolla mukaan sinun joulunodotukseen.

    Tykkää

  70. Maanantaijoulukalenteri on kyllä aivan ihana idea! Eipä sitä nyt joka päivä tarvitsekaan lahjaa. :) Ihaninta joulunodotuksessa on valot ja kynttilät. Sekä lämmin tee ja aivan tärkeimpänä suklaa! Parasta on se tunnelma, että ei ole iltaisin kiirettä ja saa joko löhöillä viltin alla tai paketoida ja fiilistellä muille hankittua lahjoja.

    Tykkää

  71. Minun kaltainen pääpilvissä- haaveilija löytää 1800-luvun kummitustarinoista lämpöä ja tunnelmointia samalla kun sormet heiluttavat puikkoja. Lumi ja pimeä ulkona ja tanskalaisen Jacobsenin keksipurkissa roihuu lempeä kynttilä, samalla kun kuuntelen rauhallisen äänen kertovan joulun hengistä. Viime vuonna aloin kuuntelemaan 1800-luvun Englannin aikaisia kummitustarinoita audiokirjana samalla kun neuloin käsin joululahjaa eräälle rakkaalle.

    Poltin kynttilöitä muuten pimeässä huoneessa ja haaveilin tulevasta jouluaatosta rakkaan kanssa. Samaa teen juuri nyt, vaikkakaan en tänä vuonna voikaan viettää joulua mielitietyn vieressä – siispä lohtu löytyy M.R. Jamesin audionovelleista. Kummitustarinat liittyvät itse asiassa perinteikkäästi Brittien jouluun (mm. Saiturin joulu -tarinan tietävät monet, tarkoitan samanlaisia kummitustarinoita) ja itse aloitan heti marraskuun alussa Halloweenin jälkeen. Siitä tulee minulle nytkin lämmin olo ja oma joulumieli samalla kun valmistaa toiselle jotain.

    Tykkää

  72. Aivan ihana idea Salla! <3 Voi vitsit, huippua :D

    Mulle joulussa on parasta juuri ne lahjat. Niiden ideoiminen, ostaminen, paketoiminen ja antaminen. Ja totta kai niitä on sitten loppuviimein kiva saadakin, mutta kyllä se antaminen on vielä mukavampaa :) Hyvänä kakkosena tulee sitten se yleinen joulutunnelma – glögin tuoksu, jouluvalot, joululaulut, KAIKKI. Rakastan joulua <3

    Tykkää

  73. En ole sitten yhtään jouluihminen mutta onneksi hyvä ruoka ja juoma maistuu, joten suosikit löytyykin siltä osastolta: glögi, tortut ja joulusinappi.

    Tykkää

  74. Ruoka, ruoka ja ruoka. Hyvaa parempi seura. Glogi. SUKLAA. Mullekin lahjojen antaminen on paljon tarkeampaa kuin saaminen, aloitan seuraavan joulun lahjojen suunnittelemisen ja ostamisen heti joulunjalkeisalennusmyynneista ja sit niita kertyykin vuoden aikana kaapit tayteen. :D

    Tykkää

  75. Täällä toinen joulutonttu – siis joulufani :D Minulla on jo vuosia ollut perinteenä katsoa The Joulukalenteria dvd:ltä joulua odotellessa. Lisäksi leipominen, kynttilät ja jouluvalot ovat ihan ykkösjuttuja. Tänä vuonna pitää hommata jostain oikea joulukuusi. Tekokuusi on ihan jees, mutta se oikean kuusen tuoksu jouluna on jotain aivan superihanaa.

    Tykkää

  76. En itse ole kovin innokas jouluihminen. En halua koristella kotiani ennen syntymäpäivääni (20.12.) jouluisesti. Omat jouluperinteeni ovat nykyään äidin tekemä joulukalenteri ja Raskasta Joulua keikka. Kalenteria äiti on tehnyt niin kauan, kuin muistan ja hän meinaa, että lopettaisi ensi vuonna, kun pikkusiskonikin muuttaa pois kotoa :O En tiedä miten käsitellä tätä asiaa. Raskasta Joulua taas on perinne ollut vuodesta 2008. Monesti olen viettänyt syntymäpäiväni keikalla ja tutustunut niin moniin ihmisiin siellä.

    Syntymäpäiväni jälkeen tykkään tuoda esiin muutamia pieniä koristeita, mutta tunnelma on ehdottomasti siisti koti, murretut tummat sävyt ja kynttilät. Niin ja jouluruokien tuoksu.

    Tykkää

  77. Olen ehkä huonoin joulu-ihminen, sillä lähestulkoon inhoan sitä jatkuvaa hössötystä, kiirettä ja stressiä, ja haluaisin vain viettää joulun jossain kaukana mökillä kynttilöiden valossa… Mutta ah! Joulukonvehdit.. Glögi.. ja ylipäätään hyvä ruoka ja vielä parempi punaviini.

    Tykkää

  78. Joulussa parasta on sen odottaminen. Kaikki ihanat jouluvalot ympäriinsä ja tietysti kinkku on the juttu.

    Tykkää

  79. Siis kyllä mä oon ihan joulu-, ja joulunodotusfriikki!! Ihan parasta on laitella joulua pitkin joulukuuta, ensimmäiset valot tietysti ensimmäisenä adventtina!
    Omaan jouluuni oleellisesti kuuluvat myös joulukalenterit, kosmetiikkakalentwreja on tänäkin vuonna kosmetiikkafriikillä kaksi kappaletta.

    Tykkää

  80. Jos pitää valita YKSI asia niin se on itse tehty piparkakkutalo.Ja sen pitää olla valmis viimeistään joulukuun alissa, että saa nauttia sen tuoksusta kauan.

    Tykkää

  81. Minulle joulufiiliksen tuo ehdottomasti kauniiden jouluvalojen laittaminen! Toiseksi parasta on tietenkin joulusuklaat, joita vedän ähkyyn asti…

    Tykkää

  82. Odotan joululta tänä vuonna vain muutamaa ylimääräistä vapaapäivää, muille jääköön se hössötys. ;)

    Tykkää

  83. Joulun odotuksessa parasta on joululaulut <3 Muuten en koko juhlasta niinkään edes pidä, koska olen "perheetön", yksin elävä ihminen siis, joten olen mieluusti joulun aina töissä (hoitoalalla) että perheelliset saavat sitten kyseisen juhlan viettää lastensa kanssa.. Mutta suomalaisissa joululauluissa on jotain niin ihanan synkkää melankolista tunnelmaa, että ne iskee :) Ja kuitenkin aina joulunalusviikolla sitten kaivan ne iän ikuiset joululiinat ja muutaman pienen koristeen esille kaapista pölyttymästä.

    Tykkää

  84. Minulle mieluisimmat asiat joulun odotuksessa ovat pipareiden leipominen ja koristelu sekä jouluvalojen fiilistely kotona ja ympäristössä :)

    Tykkää

  85. Pidän kaikista eniten joulun odotuksesta :) siitä kun kaikilla on hyvä mieli ja ihmiset vain odottavat sitä muutamaa ylimääräistä vapaapäivää, läheisten kanssa yhdessä oloa ja hyvää ruokaa. Ja sitä rauhaa, tunnetta että mitään pahaa ei voisi tapahtua juuri tähän aikaan vuodesta <3

    Tykkää

  86. Ihan sikahyvä idea!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Hmm, sanoisin että omassa kämpässä joulunodotuksessa parasta on jouluvalot, ja yleisesti ottaen se kun joulunpyhien tienoilla ajellaan pohjoiseen ja lähestytään mummolaa. Siitä se joulu oikeastaan vasta alkaa. Viime vuonna mun siskot tuli mun luo viikonlopuksi ja ostettiin kaikki joululahjat yhdessä. Se oli hiton hyvä idea ja aion väkisin tehdä siitä perinteen. Oli tosi kivaa nimittäin :)

    Tykkää

  87. Oi että miten kiva idea tämä!
    Mä kans tykkään joulusta ihan possuna 🐷 Parasta on koristelu, lahjojen tekeminen/hankkiminen, askartelu, valot, kynttilät, glögi, piparit, joulukalenteri.. Kaikki siis 😄

    Tykkää

  88. Tosi ihana idea!parasta on ehdottomasti jouluvalot ja myös se kun pari päivää ennen jouluaattoa laitetaan kuusi ja lahjat kuusen alle:-)

    Tykkää

  89. Joulun odotuksessa parasta on glögillä ja suklaalla herkuttelu. Tän lisäksi mulla on outo mieltymys lahjojen paketoimiseen, eli heti kun oon keksinyt läheisille hyvät lahjat pääsee ilo ylimmilleen kun pääsen nyhertämään paperin nurkkien ja nauharusettien pariin :D

    Tykkää

  90. Parasta joulunodotuksessa on joulukoristeet ja sisustus. Kynttilät 💜
    Mielelläni kävisin säpö keskusteluja kanssasi 😊
    Marjo.kiilavuo @ gmail. Com

    Tykkää

  91. Teen aina joulukortit itse ja siitä viimeistään alkaa kunnon joulufiilis! Samoin lahjojen paketointi on ihan lempparipuuhaa joulun alla.

    Tykkää

  92. Ehdottomasti mukana, niin siisti idea! :) Ollaan äidin kanssa molemmat pahemmanluokan jouluintoilijoita. Parasta on kun kaikkialle ilmestyy valoja ja koristeita, ja yksinkertaisesti tunnelma. Myös se jännitys, kun ei malttaisi jakaa ostamia lahjoja ja yllättää lahjan saajaa. Ihan parhautta!

    Tykkää

  93. Ihan parasta! Mulla jouluhössötys alkaa heti ku marraskuukin :D ensimmäiset joululahjat on ostettu, joulutortut leivottu, joulukortit askarreltu, glögiä juotu varmaan 3 litraa ja pari boksia suklaatakin maisteltu :D lisäks joulukalenterien teko siskoille kesken :) tää joulu tulee oleen siitä erilainen ku ennen et oon sit viimesillään raskaana, mut toivottavasti pystyn silti nauttii kaikesta :)

    Tykkää

  94. Mieluisinta tekemistä on jouluaskartelu, leipominen, lahjojen metsästys ja paketointi. Joululaulut ja kynttilät luovat tunnelmaa.

    Tykkää

  95. Voi jumpe!! Lueskelin viime vuonna innoissani teidän Maanantaijoulukalenterista. Ihan mieletön keksintö :) Ite odottelen eniten sitä, että pääsee viettämään rauhassa muutaman päivän perheen kanssa. Ihan vaan olla ja laiskotella :) Ihanaa, että aiot tehdä joulukalenterista voittajan näköisen :)

    Tykkää

  96. Jee, mukana arvonnassa :3

    Mun joulunodotuksen perinteitä on joulukorttien tekeminen ja raaputusarpakalenterin jännittäminen :) Aattona odotan eniten yhdessäoloa läheisten kanssa ja Lumiukkoa <3 Ja annetaan nyt vielä erityismaininta järjettömän hyvien lahjaideoiden hokaamiselle; oli kyse omasta ostosta toiselle tai sitten lahjaksi saatuna toiselta! :3

    Tykkää

  97. Parasta joulussa aattoilta, tulla kotiin ja laittaa jouluinen hyvän mielen leffa, kuten esim. Love actually tai The Holiday päälle – ja tietää et kukaan ei voi soittaa töistä :)

    Tykkää

  98. Ihana! Me tehtiin mun siskon kanssa myös viime jouluna toisillemme kalenterit, about 12 luukkua, eli joka toiselle päivälle. Kalenterit oli (tietysti) kosmetiikkapainotteisia, mut mukana oli myös raaputusarpaa, villasukkia yms. Tänä vuonna muun muassa välimatkasta johtuen me päätettiin panostaa ainoastaan siihen yhteen luukkuun, eli jouluaattoon.
    Täähän oli jo yks asia, mikä on mulle se mieluisin asia joulun odotuksessa, lahjojen miettiminen, hankkiminen ja paketointi. (teen muuten aina ihan susirumat paketit) Joulufiilis mulle tulee toisten ilahduttamisesta, mut siihen tunnelmaan pääsee parhaiten kun olis lumi maassa ja vähän pakkasta, eli kyllä tolla ulkoilmallakin on vaikutus. Oon nyt jo ihan fiiliksissä! Ja on mulla oottamassa lookfantasticin joulukalenterikin!

    Tykkää

  99. Olen lähes poikkeuksetta aina jouluna töissä. Sukulaisetkin on levittäytynyt niin laajalle alueelle, ettei senkään puoleen ole mahdollista nauttia joulusta sillä parhaimmalla tavalla, eli läheisten kanssa yhdessä olemalla, joten joulufiiliksiä on toisinaan vaikea löytää. Se odotus kuitenkin on mukavaa ja tunnelmallista. Lahjojen hankintaa, glögiä ja pipareita takkatulen loimussa ym. perinteisen kliseistä :D Aattona töiden jälkeen meillä keskitytään päivänsankarin paapomiseen, enkä tarkoita nyt Jeesus lasta, vaan saksanpaimenkoira Ronjaa, joka täyttää tänä vuonna pyöreät 10 vuotta :)

    Tykkää

  100. Ylivoimaisesti parasta on jouluruoka, kun saa vaan kerran vuodessa niin on sitten vedettävä koko rahan edestä ja parannella ähkyä koko tammikuun:D

    Tykkää

  101. Haaa mahtava arvonta! Mut joulu ei oo lainkaan mun lempparijuhla. Ehkä suklaa, juustot ja glögi vähän pelastaa tunnelmaa :D

    Tykkää

  102. Ehdottomasti parasta on leipominen lasten kanssa. Piparitaikinaa syödään tietenkin samalla :) Siitä se joulu alkaa.

    Tykkää

  103. Täytyy tunnustaa, etten itse ole mikään jouluihminen, joten parasta joulun odotuksessa on pikkujoulut. Tällainen kalenteri kyllä piristäisi kovasti ja tekisi lähestyvästä joulusta vähän mukavemman, kun tapaan lähinnä stressata lahjoista, paketoinnista, siivouksesta ynnä muusta.

    Tykkää

  104. Joulufiilis tulle meidän perheen perinteestä, jouluaaton aattona kokoonnumme kinkunmaistaijaisiin, siis maistelemaan juuri valmistettua kinkkua ja muita jouluruokia sekä saunomaan💕

    Tykkää

  105. Kuusi vuotta sitten viikkoa ennen jouluaattoa, syntymäpäivänäni, meidän piti nukuttaa ikiuneen rakas koiramme. Sinä jouluna laitoimme esille vain tärkeimmät joulukoristeet ja söimme vain parhaimmat jouluherkut.
    Tuon joulun jälkeen on joulut säilyneet pelkistettyinä. Jouluvalot ovat minulle itselle tärkeät, kun täällä on niin pimeää. Jouluna saa laatu korvata määrän.

    Tykkää

  106. Wau, ihana arvonta! Lapsena joulunodotuksessa tärkeintä oli joulumusiikki, kuusen koristelu ja leivonta. Nykyään joulufiilistä on paljon vaikeampaa saada, mutta väkisin se tulee kun radiossa soi jouluiset biisit ja kaupat on täynnä joulutavaraa. Ehkä jouluruokien laitto sekä leipominen on nykyisin se tärkein juttu, joka tekee joulun. Toki myös kuusi on minusta olennainen juttu :)

    Tykkää

  107. Joulun odotuksessa on parasta glögin lipittely ja pienten herkkujen syöminen pitkin marras- ja joulukuuta. Lahjojen miettiminen myös! Töissä joulu on mulle raskainta aikaa, mutta kyllä anopin herkkuja odotellessa sen kestää!

    Tykkää

  108. Joulun odotuksessa on parasta lapsen innostuksen seuraaminen :) Toki myös jouluvalojen ja muun koristuksen laittaminen on mukavaa puuhaa.

    Tykkää

  109. Pipareiden leipominen on ihan parasta! Ensinnäkin siksi, että piparitaikina nyt vaan on niiiiiiin hyvää! Ja toisekseen siitä tulee niin ihana jouluinen tuoksu :).

    Tykkää

  110. Mulle kyl ehdottomasti glögi, piparit ja joulutortut lähtee luomaan sitä joulufiilistä! Glögiä alan juomaan heti kun se kauppoihin tulee – ja ostan sitä tosin kaappiin jemmaan jotta voin juoda vielä kesälläkin :D

    Näitten lisäks linnan juhlat on oikeestaan kans semmonen mistä tulee aina olo et hei, joulu on jo ihan kohta! Ja suklaakalenteri on oltava ofkoors!!

    Tykkää

  111. Ooo, mikä arvonta! ♡

    Parasta joulun odotuksessa on se, kun saan joulukuun ensimmäisenä päivänä tuoda kaikki joulukoristeet esille :D

    Tykkää

  112. Saan jouluisen fiiliksen siitä, kun kaikki isoimmat joulusiivoukset on tehty, ja voi alkaa keskittyä kodin koristeluun ja muihin yksityiskohtiin. Leivonta ihanine tuoksuineen on tärkeässä roolissa :)

    Tykkää

  113. Parasta on kirjoittaa joulupukin listaa lasten kanssa 😊 Pääsee palaamaan siihen lapsuuden traditioon kun selaa lelukuvastoa ja miettii mitä kaikkea haluaa! Onneksi lapset on niin pieniä että ne ehtii jo unohtaa mitä pyytävät kun raukat ei osaa edes lukea vielä 😂

    Tykkää

  114. Miulle joulussa tärkeintä on hiljaisuus, joulun tuoksut ja kynttilät. Joulun tuoksua saa glögistä, tuoksukynttilöistä ja ruoanlaittelusta. Muutamia jouluja on tullut vietettyä ulkomailla, joten lunta en enää miellä joulutunnelman välttämättömäksi tekijäksi. Lisäksi kruunaan tunnelman kuuntelemalla vanhoja englanninkielisiä joululauluja, mummini perintöä tämä joululaulumaku.

    P.S. Maanantaijoulukalenteri olis upee! Jos ei arpaonni potkaise niin joudun ehkä lanseeraamaan tämän itse jonkun ystäväni kanssa.
    P.P.S. Kynttilöistä tuli mieleeni että olin harmikseni liian hidas, suosittelemasi Yankee Candlen joulukalenteri oli loppunut kun vihdoin yritin sitä tilailla. :(

    Tykkää

  115. Itse joulun tunnelma <3 Ja lahjojen antaminen rakkaille lähimmäisille! Tykkään tehdä itse lahjoja ja olenkin jo aika hyvällä mallilla tänä vuonna mikä on vähän harvinaista :D Olen tämän joulun kokonaan töissä joten itse tehty joulukalenteri olisi kyllä mieluinen lämmittämään myös omaa mieltä :)

    Tykkää

  116. aaaaaaaaaaaa ehdottomasti mukana! aivan ihana idea :-) itse inhoan kyllä joulua, joten mieluisinta siinä on glögin juominen ja piparien mussutus :-D

    Tykkää

  117. Tänä vuonna mulla vihdoinkin on kosmetiikka kalentereita,ennen ei ole ollut ,eikun onpas ollut kynsilakkakalenteria,mutta nyt on parempia.Joulun odotuksessa parasta on melkein kaikki!Olen jouluihmisiä:) Glögi ja piparit ja kynttilät(ledit).Mutta pakko sanoa,että eniten kutkuttaa nyt Look Fantasticin kalenteri,jeeee.

    Tykkää

  118. Joulussa ehdottomasti parasta on kaikki se odotus ja valmistelu. Kun saa hykerrellä kaupan hyllyjen välissä, että kuinka paljon se itselleen tärkeä henkilö riemastuu kun avaa aattona pakettinsa, lämmin glögi piparien ja villasukkien kera, 1. Adventtina pimeyttä valaisemaan laitettavat jouluvalot ja kaiken kruunaa aattoaamun nostalgiset lastenohjelmat riisipuuron kanssa nautittuna. :)

    Tykkää

  119. Tosi kiva arvonta! Mä kyllä luen blogeja lauantai-iltana :D mä tykkään joulusta, tunnelmasta ja kaikesta hömpötyksestä. Lahjojen ostamisesta ja paketoinnista sekä hyvästä ruoasta!

    Tykkää

  120. Odotan joulua keskimäärin 360 päivää vuodessa! Olen ehdottomasti JouluHullu, vaikken siivoakaan kotia hammasharjalla lattiasta kattoon, leivo 100 eri sorttia joululeivonnaisia ja askartele sormet verillä joulukortteja tai -lahjoja kenellekään. Silti joulu on joka kerta yhtä iso juttu, kuin silloin pienenä, kun heräsin jokaisena jouluaattona varmaan klo 03.03 katsomaan, joko kuusen alla olisi paketteja! Ei muuten koskaan ollut, mutta se tunnelma hiljaisena aattoaamuna… :)

    Tykkää

  121. Joulussa parasta on ruoka, vihreät kuulat, joulutortut ja riisipuuro. Ja tietty lahjojen keksiminen, nyt teon alla miehelle olutjoulukalenteri vaikka just sovittiin ettei osteta toisillemme MITÄÄN joululahjoja :D

    Tykkää

  122. Siis joulu, JOULU! Ihan ehdottomasti parasta vuodessa. Joulussa parasta ehdottomasti on läheiset, rakkaat ja tunnelma. Jouluni alkaa jo ajoissa ja kuuntelen hartaudella joulumusiikkia, paketoin lahjoja ja tietysti ruoanlaitto, piparit ja tortut eritoten. Jouluvalojen laitto on meillä perinteenä ollut miehen kanssa aina 1.12. ja sitä odotan aina kuin kuuta nousevaa. Joulu on ihan parasta!

    Tykkää

  123. Parasta on koko joulun odotus ja fiilistely sieltä lokakuun lopusta aina joulupäivän aamuun saakka! <3 siinä on vaan aina jotain taianomaista ja parasta aloittaa ajoissa, sillä heti joulun jälkeen joulufiilistelyt siirtyy uuteen vuoteen ja sen jälkeen alkaakin jo melkein kevät-fiilistelyt 😄

    Tykkää

  124. Mulle joulufiilis tulee ihan ekana siitä kun tulee lunta :) Ja kynttilöiden polttelu, jouluvalot ja kauppakeskusten joulukoristelut on myös tunnelmanluojia :)

    Tykkää

  125. Mieluista päivässä on, että lahjoitamme joka vuosi läheisen ”vanhainkodin” asukkaille isäni ja äitini tekemän kinkun ja joululaatikoita. :) Oma pappamme asui siellä ennen, siitä perinne on jäänyt. Tärkeintä on myös perheen kanssa yhdessäolo. <3
    T. Parhaitten vanhempien tytär

    Tykkää

  126. Aivan ihana idea! :)
    Mulla tulee joulufiilis kynttilöistä ja jouluvaloista. Ja onneksi joulutunnelmaa ei pääse karkuun edes töissä kun myyntiin tulee piparkakkulatet ja -jäätelöt <3

    Tykkää

  127. Yleinen tunnelma (odottava, mutta silti leppoisa) on joulunodotuksessa parasta. Pikkuvalmistelujen tekeminen, koristeet, valot, kynttilät, joululaulut, lahjojen paketointi jne.

    Tykkää

  128. Maanantaijoulukalenteri on aivan ihana, oon joka vuosi seurannut ihan sydän sykkyrällä mitä sä ja Rössö ootte keksineet toisillenne!
    Minulle parasta joulussa on ihan vaan se, että saan olla pari päivää ihan rauhassa, ja että voi vaikka hengailla yövaatteissa koko päivän. Tosin koiria lenkittäessä on suotavaa pukeutua edes vähän… ;D Olen kaupassa töissä ja saan nykyään jo hyvissä ajoin yliannostuksen joululauluista ja -roinasta, ja jouluruokien suhteen olen melkoisen nirso, joten onnea on ihan vain torkkupeitto ja hyvä kirja, ja välillä vähän Xboxilla pelaamista. <3

    Tykkää

  129. Parasta joulunodotuksessa on joulukalenterit, hehe. Toki myös joulutorttujen leipominen ja syöminen, kynttilät, kodin koristeleminen, kuuma glögi, valojen ripustaminen, lahjojen ostaminen ja paketointi… Kyllä, olen jouluihminen. :D

    Tykkää

  130. Joulun odottamisessa parasta on ne jouluiset ohjelmat ja elokuvat, mitä voi vaan katsoa viltin alta. 🙂

    Tykkää

  131. Mieluisin asia on kodin koristelu joulukuntoon. Mulla on aina omat perinteiset jouluaskartelut jotka aloitan tietty hyvissä ajoin.

    Tykkää

  132. Mun lempiasia on ehdottomasti jouluvalmistelut. Hyvissä ajoin mietin jokaiselle ainutlaatuiset joululahjat ja sen jälkeen alkaa kaikki koristelut. Rakastan kaikkea jouluun liittyvää ja taaperoni rakastaa myös. Askarrellaa leivotaan ja ootetaan joulua yhdessä yhtä paljon. Jouluaattona parashan on se kun näkee kuinka paljon pikkunen rakastaa joulua.

    Tykkää

Jätä kommentti