Hiusten hoito · Ihonhoito · Kilpailu

Ensimmäinen ja täky

Kukkuu! Täällä sitä vaan kirjoitellaan uudessa osoitteessa, uudella alustalla! On vähän sellainen absurdi olo, mutta toisaalta luotan, että uudenlaiseen pohjaan tottuu nopeasti :)

Blogin siirtäminen ei tietenkään sujunut ongelmitta (mikä sujuisi hah), joten uusi blogi on hieman vielä hienosäädön osalta kesken. Ikävin ongelma on se, että tekstilinkit ohjaavat takaisin Purkkimafiaan, eli ei mihinkään siitä eteenpäin kun Purkkis sulkee ovensa 28.8.2016. Korjailen niitä pikkuhiljaa, joten jos haluaisit jostakin postauksesta siirtyä linkin osoittamaan paikkaan, mutta ei onnistu, niin heti hep-huutoa kommenttiboksissa, jolloin korjaan linkin pikimmiten :) Muuten asioiden pitäisikin olla jo aika reilassa!

Mua tietenkin pelotti muutto eniten siitä syystä, että löydättekö te lukijat tänne uuteen paikkaan ollenkaan. Mutta olin sen verran ketku, että keksin pienen porkkanan, jolla saan toivottavasti teidät kaikki tänne takaisin ja toivottavasti uusiakin lukijoita ;) Nimittäin keksittiin L´ Occitane en Provencen pr-naisen Elinan kanssa niin ihana arvonta, että kaikkihan tällaisen palkinnon nyt haluaa :) Toivottavasti oltiin oikeassa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin jokin aika sitten L´ Occitanen myymälässä pyörimässä ja miettimässä, mitä kivaa mä arpoisin. Elinan kanssa mietittiin asiaa ja tultiin tulokseen, että bestseller-tuotteiden arpomisessa ei voi mennä vikaan :) Niinpä kokosimme teille tällaisen setin:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palkintoon kuuluu: Verveine Agrumes (ns. sitruuna-verbena) Shower Gel ja klassinen Verveine Eau de Toilette tuoksuaistia hellimään, Shea-sarjan Foot Cream ja Hand Cream sekä mantelisarjan Shower Oil ihon kosteutuksesta ja hoitamisesta huolehtimaan sekä hiuksille korjaavat ja kosteuttavat 5 Essential Oils Repairing Shampoo & Conditioner.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arvontaan osallistuminen on yksinkertaista! Eniten mä haluan nähdä, ketkä kaikki ihanat ovat tänne mun uuteen osoitteeseen löytäneet! Toiseksi nyt on loistava tilaisuus mulle kysyä teidän mielipiteitänne uudesta ulkoasusta ja blogin toimivuudesta. Osallistut siis jättämällä kommentin, jossa annat jonkinlaisen palautteen uudesta blogistani :) Ja lisätäänpäs vaikeustasoa vähän niin, että kommentti ”ihan kiva” ei käy :D Äläkä ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkymään, nimittäin mulla on sellainen asetus käytössä, että jokaisen kävijän ensimmäinen kommentti tulee mulle arvioitavaksi.

Aikaa osallistua on vajaat pari viikkoa eli pe 2.9.2016 klo 18 saakka. Postitan palkinnon Smartpostilla ja vain Suomeen.

Onnea arvontaan! :)

Palkinnon sponsoroi L´Occitane en Provence, postikulut maksan itse :)

279 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen ja täky

  1. Tää ainakin näkyy mun Puhelimella paremmin kun aiempi 😄 ja muutenkin miellyttää silmää enemmän. Hyvin on selkeä ja onnistunut. Hyvä Salla!

    Tykkää

    1. Rakastettava blog, ihania vinkkejä,pieni katkos minn hävisit mut nyt löytyi.Jee!😄mukaan arvontaan ihana L’occitane sopii minun iholleni loistavasti:)sandi.osterlund@luukku.com

      Tykkää

  2. Ihana palkinto ja ihana blogi. Ja jos saisin päättää, en vaihtaisi koskaan banneriasi. Rakastan tuota pöllähtänyttä miss Piggyä. Ihanaa, että pidät sen vaikka blogin osoite muuttui.

    Tykkää

  3. Ihanan raikas kokonaisuus. Kuvat on selkeitä ja teräviä sekä teksti sopivan väljää ja helppolukuista. Tykkään :)

    Tykkää

  4. Luen blogia mobiililaitteella (kännykällä) ja tykkään kokonaisuudesta, teksti on helppo lukea ja erityisesti tykkään, kun kuvat eivät ole koko ruudun täyttäviä (ei kokoajan tarvitse varoa klikkaamasta kuvia auki :D) Oikein hyvä sivusto, mikään ei ole niin tuskaa kun huono mobiiliversio sivusta jota ei voi vaihtaa työpöytänäkymään

    Tykkää

  5. L’Occitanen bestsellerien kanssa ei tosiaan kyllä voi mennä vikaan! <3 Blogi näkyy hyvin Bloglovinissa ja on kiva, että tällä omalla domainilla mobiili-appsissakin näkyy koko teksti. Purkkimafialla ja muilla portaaleilla tuntui/tuntuu, että lukeakseen koko jutun joutuu klikkaamaan ihan sivustolle asti (mainossyyt?). Uusi ulkonäkö on mielestäni kiva. Selkeä kokonaisuus, hyvät sijoittelut sekä fontti on helposti luettava ja hyvän kokoinen (sekä keskitetty normaalisti vasempaan laitaan <3).

    Tykkää

      1. Palailen tähän Bloglovin-appiin. Aluksi se näytti koko tekstin postauksistasi, mutta nyt katkaisee ja pitää erikseen klikata artikkeliin. En tiedä, mikä on muuttunut. Toivoisin, että mikäli vain keksit miten (tai keksitte muiden bloggareiden kanssa), laittaisitte asetukset niin, että koko teksti näkyy appsissa. Jää niin monia kiinnostavia postauksia lukematta, jos on hitaan netin ääressä, eikä hermot kestä kaikkien erikseen lataamista. Haluan lukea kaikki jutut! :)

        Tykkää

  6. Sujuvasti sujahdin facen ilmoituksen kautta tänne ja sivu näkyy hyvin kännykässä! 😀
    Oikein mallikkaasti on muutto onnistunut. Ja aivan huikean palkinnon joku onnellinen saa, varsinkin tuo tuoksu. 😘

    Tykkää

  7. Todellakin täky saa tulemaan ;) Olen siis silloin tällöin blogiasi käynyt lueskelemassa, mutta taidanpa lisätä Bloglovinin listalle :) (piti vähän lueskella vanhempia juttuja, että osaa antaa palautetta)
    Nappasin vanhan Purkkiksen blogisi auki, ja tykkään enemmän nykyisestä fontista!! Myös layout on mielestäni kivempi nyt. Blogiarkisto oli ehkä parempi Purkkiksessa, saa klikattua ensin kuun postaukset näkyviin (siitä pikku ”nuolesta”), ja sitten klikattua tiettyyn postaukseen, nythän se avaa sen kuun postaukset kaikki alekkain (mutta, I can live with that ;)).
    Niin ja onnea uuteen kotiin :)

    Tykkää

    1. Hei I feel you tuon arkiston suhteen. Yritin kaikkeni saadakseni samanlaisen arkiston kuin Purkkiksessa, mutta se ei vaan ollut mahdollista :(

      Tykkää

  8. Täällä näyttää hyvältä, selkeä vaalea pohja, ja sisältö hyvin rytmitetty, jos näin voi sanoa :) En keksi mitään moitittavaa, kaikki tarpeellinen näyttäisi olevan paikallaan. Ja ihana arvontakin! Olen innolla mukana totta kai :)

    Tykkää

  9. Pelkäsinkin, että hukkaan teidät Purkkimafialaiset, joten piti ihan varmuuden vuoksi kirjoittaa blogien nimet ylös. Bloglovin ja Fb siirto näyttää toimivan kohdallasi hyvin. Näin tabletilla luettuna uusi alusta näyttää tosi hyvältä. Fontti, fontin koko ja palstan leveys ovat selkeät eli kaikenkaikkiaan helppolukuinen, tykkään! Ihana arvonta, mukana.

    Tykkää

  10. Facebookin kautta blogia seuraa, niin pysyin ongelmitta mukana vaihdoksessa. Blogi toimii hyvin puhelimella, mikä on hyvä. Pitäisikö tunnisteet sijaita ”hae MPP” alapuolella.. näin enne hakua voisi katsoa löytyykö sinulta tunnistetta haettavalle asialle.

    Tykkää

  11. Löysin tänne! :D
    Pidän tästä selkeästä ulkonäöstä, sivut näyttää toimivan hyvin myös puhelimella ja tabletilla.

    Tykkää

  12. Tosi hyvän ja selkeen näkönen ja parempi ja isompi fontti kuin ennen. :) Joten täällä ainakin innoissaan. Mä tykkäisin, että blogiarkisto olisi ylempänä, koska sitä tulee paljon selattua. Siis helppo olisi se löytää. Mutta nämä varmasti makuasioita ja jokaisella lukijalla omat preferenssit. :D

    Tykkää

  13. Mä luen näitä blogeja enimmäkseen kännykällä ja ensivaikutelma on kyllä hyvä. Sivu latautui nopeasti, ja tuttu pinkki kuva puksahti näkyville. Lisäksi ulkoasu on jotenkin selkeämpi. Ah,L’occitane. Ihana palkinto.
    Mut joo,tääl roikutaan ja ootellaan lisää juttuja. Terkut Benkulle :)

    Tykkää

  14. Oi että mikä arvonta. Taju oli lähteä kun tän näin :D
    Vähän outo ulkoasu on näin ensi alkuun mutta eiköhän tähän totu. Siis ei huono mitenkään vain erilainen. Sen viisaampaa kommenttia ei nyt irtoo :D

    Tykkää

  15. Ulkoasu on muuten jepa, mutta itse karsastan tuota ”Continue reading” -juttua, kun kiukuttaa availla erikseen joka postaus. Antakaa mun vaan selata rauhassa :D

    Tykkää

    1. MÄ TIEDÄN!! Yritin kaikkeni saadakseni tavalliset kokonaiset postaukset, mutta se ei ollut tässä valitsemassani teemassa mahdollista. Ja sitten pidän tästä teemasta muuten niin pajon, etten halunnut vaihtaa pelkästään tuon takia :/

      Tykkää

  16. Ehdin vasta muutaman kuukauden seurailla purkkimafiaa, kun se jo olikin tulossa tiensä päähän 😢 kaikkia purkkislaisia en viitsi seurata enää uusissa osoitteissa, mutta tämä blogi on poikkeus! Hyvältä näyttää ja kirjanmerkiksi meni 👍😊!

    Tykkää

  17. Ihana arvonta! Itse jännitin, että tuleeko Bloggerin listalle sinun uuden osoitteesi julkaisut vaiko eikö, mutta onneksi näyttää toimivan. :)

    Pohja vaikuttaa ensivilkaisulta selkeältä. Toki kestää hetken ennenkuin silmä täysin tähän tottuu :)

    Tykkää

  18. Mukana kun peräpukama.

    Vastaa-kenttä pitäs olla heti postauksen jälkeen – nyt ainakin puhelimella piti skrollaa vastaukset ennen kun pääsi kommentoimaan.

    Onnee uusille sivuille!

    T. Uskollisin lukijasi P, Tha

    Tykkää

  19. Uusi blogipohja vaikuttaa tosi näppärältä ja selkeeltä! :) varsinkin puhelimella sivut toimii jopa kivemmin kun ennen :)

    Tykkää

  20. Mä tykkään kovasti tästä uudesta asettelusta, kivan raikas ja helppolukuinen! Peukku ylös :) Ja ahhh miten ihana arvonta!

    Tykkää

  21. Täällä ollaan, uusilla sivuilla! Mulle blogi näkyy oikein jees. En ole kyllä ansioitunut arvioija, mutta hyvältä näyttää!

    Tsemppiä jatkoonkin kivaan blogiin, Salla!

    Tykkää

  22. Näytitki napsahtavan automaattisesti blogloviniin vaikken vielä lisänny sun ”uutta sivua” sinne :) Tykkään simppelistä ulkoasusta mut ripauksella just tota pinkkiä tyttömäisyyttä♡ Ja kyl ne kaikki sitkeimmät sut uudestaki osotteesta löytää.. :p

    Tykkää

  23. Miulla ainakin blogi toimi kuten pitääkin. Ja hyvin löysin perille ☺ Hyvältä näyttää uusi alusta!

    Tykkää

  24. huuh pitääki tarkasti seurata kun kaikki blogit siirtyvät! Ihana arvonta! Jäin itse kaipaamaan lisää väriä vaikka reunaan? :) Blogin yleisilmekin on minusta ollut aina värikäs ja söpö niin lisäää väriä peliin niin hieno ON :)

    Tykkää

  25. Loistavasti toimii ja näkyy bloglovinin ja facebookin kautta.
    Google haku tarjoaa näköjään vielä Purkkimafiaa mutta haku koneet päivittyväkin vähän jäljessä hakujen mukaan.

    Tykkää

    1. Joo, itsekin huomasin, että uutta osoitettani ei löytynyt Googlesta ollenkaan. Niitä sekoittaa tämän viikon vielä se, kun vanha osoite on myös olemassa. Mutta pikkuhiljaa ;)

      Tykkää

  26. Ainakin tietskalla ulkoasu on mukavan selkeä. Eniten rakastan kuitenkin (ainakin äkkikokeiltuna) melko hyvin toimivaa haku-toimintoa! Blogeissa yleensä eniten hiertää se, että jotain postausta etsiskellessä pitää joko kätevästi muistaa, että missähän kuussa ja minä vuonna joku juttu oli kirjoitettu tai sitten yrittää haarukoida google-haun kanssa. Nyt löysin kuitenkin mukavasti vanhoja postauksia erilaisia hakusanoja kokeilemalla :). Jos tätä haluaa vielä hienosäätää, niin jatkossa kannattaa kiinnittää huomiota mahdollisiin vaihtoehtoisiin kirjoitusasuihin. Nyt l’occitane tuotti yhden osuman (4 x ihana kesäpohja) ja l ’occitane tämän postauksen lisäksi kaksi muuta. Lisäksi toivoisin, että voisin kommenttia jättäessäni valita vaihtoehdon, jossa saan ilmoituksen spostilla omaan kommenttiini tulleista jatkokommenteista (ilman että saan ilmot kaikista uusista kommenteista).

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista! Jouduin tähän postaukseen laittamaan tuon turhan välilyönnin, koska muuten kirjoitusasu olisi ollut ihan hassu (jotkut asetukset pielessä?). Saa nähdä tulevaisuudessa, koskeeko tämä kaikkia heittomerkillisiä nimiä ja jos, niin pitää selvittää asiaa.

      Tuosta kommenttien tilaamisesta olen ihan samaa mieltä. Käsittääkseni valitettavasti täällä uudessa osoitteessani ei ole mahdollista saada vain vastauksia omiin kommentteihin, mutta selvitän vielä!

      Tykkää

  27. Mun eka ajatus oli, että ihanan selkeä ja helppolukuinen fontti! piti vielä kännykällä tsekata että toimii yhtä nätisti sielläkin :) :)
    Muutenkin kivan valoisa ja avara vaikutelma.

    Tykkää

  28. Hyvin ollaan vielä matkassa! Näin mobiiliselaajana sanottava että tää uus alusta on selkeempi ja miellyttävämpi ainakin puhelimella, ja mukava että tuttu banneri jatkaa kuvioissa :) Ja jos L’Occitanen tuotteen ei houkuttele niin sit ei mikään! :D Lisäksi mukavaa että purkkiksella on vielä oma fb-sivu koska purkkiksen loppuminen muuten oli shokki… kun ei voi enää seurata teitä kaikkia kerralla :'(

    Tykkää

  29. Aika vaikea kommentoida kun ei hirveesti ole muuttunut. Luen puhelimella ja ehkä siksi näyttää aika samalta. Banneri on minusta aina ollut just hyvä!
    En mä tiedä voiko tästä kommentoinnin hankaluudesta moittia. Siis tosi monissa blogeissa kommentin jättäminen on ärsyttävää kun on vaikka sata kommenttia ennen. Pitää niin paljon rullata pohjalle. Esim karkkipäivässä mä en kommentoi ollenkaan tämän vuoksi 😂 laiska kun on.

    Tykkää

  30. Muutto sujui hyvin, Bloglovinista tänne pääsi kätevästi ja uusi alustakin on toimiva. Ainoa mikä pisti silmään oli sivupalkin arkisto, josta joku jo mainitsikin aiemmin. Olisi kätevämpää nähdä suoraan sivupalkista kaikkien postausten otsikot. :)

    Tykkää

  31. Hei,
    Tykkään postauksen otsikon fontista! Ja tietty bannerista, sitä ei saa vaihtaa. Kiva, että jatkat blogin pitämistä :)

    Tykkää

  32. Täällä heilutetaan! Hyvältä näyttää uusi blogi. Tarpeeksi selkeä, mutta ei tylsä. :) Kuvat voisi mun makuun olla isompiakin, mutta se on toki makuasia. :)

    Mahtavaa uutta alkua! <3

    Tykkää

    1. Voi kiitos Jonna! Tuo kuvien koko on itselleni ikuisuuskysymys! Vanhassa blogissa sain joskus kommenttia, että kuvat olivat liian isoja ja niinpä kokeilin nyt hieman pienempää kokoa. Saa nähdä, millä linjalla jatkan :)

      Tykkää

  33. Onnea uusvanhalle blogille!
    Tämä on kaunis ja selkeä, kuten monissa aiemmissakin kommenteissa on todettu 😊 Ihanaa, että jatkoit!

    Tykkää

  34. Löysin tieni tänne uuteen blogiin, musta ei näköjään pääse eroon… :D Uusi blogi näyttää hyvältä. Ainoa asia, mikä mun lukumukavuutta häiritsee on se, ettei enää koko postaus näy ilman tuota ”continue reading”-klikkausta. Mutta se on vaan mun laiskuutta ja kyllä mä sen ylimääräisen klikkauksen kuitenkin teen! :)

    Tykkää

    1. MÄ TIEDÄN! Itsekään en pitänyt siitä ja yritin päästä eroon, mutta tässä teemassa sitä ei saa pois :(

      Ja mä en ikinä haluaisikaan päästä susta eroon! <3

      Tykkää

  35. Hyvin toimii, ainakin puhelimen ruudulta luettuna 😊👍 Tämä taitaakin olla eka kerta kun kommentoin mitään postaustasi vaikka olenkin blogiasi jo hetkenaikaa seurannut. 😉

    Tykkää

  36. Kiitos ensinnäkin ihanasta arvonnasta. Mukana löytyy useampikin lempparituote :) Tykkään kyllä kovasti tuosta bannerista, joten sitä ei sitten muuteta ilman lupaa :P Pienen pieni risu tulee tuosta, että etusivulla pitää klikata ”continue reading”, jotta pääsee lukemaan koko postauksen :/ Onnea uuteen (vanhaan) blogiin!

    Tykkää

    1. Ahhahahahahahhaa, no EI muuteta!! :)

      Samaa mieltä olen tuosta continue reading -jutusta, mutta valitettavasti tähän teemaan ei saanut muunlaista vaihtoehtoa :(

      Tykkää

  37. Hyvältä ja hyvällä tavalla myös tutulta näyttää, kun heti ensimmäisenä tervehtii tuttu banneri. Selkeä ja raikas uloasu muuten, toimii sekä koneella että kännykällä oikein mallikkaasti. :) Tuo ”continue reading” ehkä vaatii aluksi hieman totuttelua, mutta toisaalta se on aika käteväkin. Mahtuu monta postausta helposti pieneen tilaan nähtäville. Huomasin tosin kun yritin tätä kommenttiani julkaista, etten voi kommentoida näitä wordpressin pohjalle tehtyjä blogeja kirjautumatta sisään mun vanhalle tunnukselle, jonka joskus koulujuttuja varten loin, kun siinä on tämä mun käyttämä sähköposti. Höh! Pitänee käydä muuttamassa joko nimimerkki tai sähköposti tuosta, koska nyt näitä wordpressille tehtyjä blogeja alkaa olla niin paljon, että haluan kyllä niitä päästä jatkossa kommentoimaan tutulla nimimerkillä ja sähköpostilla.

    Tykkää

  38. Raikas ja selkeä näyttää uusi alusta olevan, minä tykkään! Ja tykkään palkinnoistakin :) Onnea uuden blogin ”avajaisiin”!

    Tykkää

  39. Oot ensimmäinen WP -alustalla bloggaava, jonka aloituskuva näkyy minun lukulistan syötteessä, siitä plussaa :’D Muilla ei näy mitään ja kaikkien blogiotsikoistakaan ei voi klikata suoraan postaukseen. Itsekään en pidä tuosta continue reading -jutusta, mutta sen vältän sitten klikkaamalla tosiaankin suoraan tuota postauksen otsikkoa lukulistalla.

    Ulkoasuun ehkä hieman väriä johonkin kohtaan ripaus lisää, sitten on bueno!

    Ehkäpä nyt tulee kommentoitua enemmän, kun purkkiksessa kaikki kommentit meni jokaisella roskakoriin :(

    Tykkää

  40. Puhelimella tämä uusi ulkoasu näyrrää hienolta ja simppeliltä. Tuo logo on tosi hieno ja hauska. Tämä on parempi kuin aikaisemmin😊
    Ja vautsi mitkä arvonta palkinnot!

    Tykkää

  41. Puhelimella tässä selailen menemään ja hyvältä tuo minusta näyttää. Semmonen helppolukunen on ja niinkö moni on jo maininnukki niin selkeä je freesi yleisilme 😄👌

    Tykkää

  42. Hyvältä näyttää! Selkeä ja helppolukuinen. :)

    Tunnisteita olisi ehkä helpompi selata pilvenä. Ja itse tykkään eniten, jos pystyy rajaamaan kommenttien tilausta vain oman kommentin vastauksiin, niin ei spämmäydy meili tukkoon kaikkien muiden kommenteista.

    Tykkää

    1. Kiitos <3

      Mulla oli aluksi se pilvi, mutta jotenkin sitten päädyin tähän vaihtoehtoon. Täytyypä vielä katsoa, miltä se pilvi näyttäisi :)

      Käsittääkseni ei ole mahdollista saada vastauksia vain omiin kommentteihin, mutta kysyn vielä!

      Tykkää

      1. Onko ohjauspaneeli = dashboard? En viitsi vaihtaa kieltä suomeksi kun apua pitää kuitenkin pyytää englanniksi :D

        Tykkää

  43. Hyvältä näyttää blogin uusi koti :) Ensimmäisenä tulin katsomaan miltä tämä näyttää kun sain kotiläppärin auki :D Testasin avata pari vanhaa postausta ja mulle aukesivat ihan normaalisti tähän samaan alustaan.

    Tykkää

  44. Hyvältä vaikuttaa, ulkoasu mukavan vaalea ja raikas. Kännykällä lueskelen, mutta vika voi olla minussakin kun en löytänyt ”seuraava sivu” tai ”edellinen sivu” tms kohtaa mistään. Onko se korvattu tuolla kun sivun ja kommentit selaa alas niin on tuo uusimmat postaukset? Seurasin sinua Purkkimafiasta tänne, vaikkakaan en taida kommentoida ikinä muihin kuin arvontoihin :D hyvää syksyn alkua!

    Tykkää

    1. Hmm, taitaa johtua siitä, että olit klikannut auki tietyn postauksen, jolloin ei näköjään näy tuota uudempia tai vanhempia. Kun klikkaa banneria ja pääsee etusivulle, niin sieltä sivun alareunasta pääsee ”vanhemmat postaukset” -kohdasta taaksepäin :)

      Tykkää

  45. Todella hyvä ja selkeä. Kuvat latautuvat salamana, puhelimella kun käytän. Purkkiksen kautta piti tänne kurvata, kun en muuten löytänyt. Mikä palkinto,wow!!!! Itku tulisi kun toi tupsahtais kotiin 😂

    Tykkää

  46. Tyylikäs ja simppeli ulkonäkö, tykkään ihan possuna blogin ilmeestä! Ja nyt ainakin bloglovinin kautta postauksia klikatessa tietää kenen blogiin astuu, kun aiemmin useasti luki kaikkien purkkislaisten postauksissa vaan purkkimafia otsikon alla. Ja sama kuin moni muukin on maininnut, toimii mobiilissa paremmin! Peukku! :D

    Tykkää

  47. Alkaa jo tämä mummunäkö(=ikänäkö) vaivaamaan niin on ihana lukea selkeää ja isompaa tekstiä. Puhelimitse bloglovinin kautta luen ja se oli ihan selkeää, että jatkan seuraam… lukemista! 😂😂😂 Muuten en ymmärrä noista hienosäätösäädöksistä tuon taivaallista joten en osaa sen kummemmin kommentoida. Kiva kun jatkat bloggaamista 😊

    Tykkää

    1. Tässä on kuule haastetta, että saan tämän kommentin kirjoitettua.
      Tämä blogimaailma on mulle aika vierasta muilta osin kuin sinun sikajuttusi.
      Seuraan niitä jatkossakin 🐖🐷🐽

      Tykkää

  48. No hyvältähän tämä näyttää! Yksinkertaiselta ja selkeältä. Ainakin tälleen puhelimella. :D Mulle tärkeää on se, miten blogia pystyy puhelimella lukea, ja tää on ainakin toimiva. :) Kaikki liika härpäke häiritsee yleensä tässä, joten sopiva yksinkertaisuus on hyvästä. Harmittaa Purkkimafian loppuminen kun se teki blogien seuraamisesta niin helppoa. Onneksi tosi monilla on kuitenkin juuri tällainen helposti muistettava uusi osoite, niin löytää tärkeimpiin blogeihin jatkossakin!

    Tykkää

  49. Ulkonäkö on selkeä, ei liikaa bannereita tai muuta sekoittamassa :)
    Fontti on selkeä ja blogi on kuitenkin tuttu, selkeät kuvat yms.

    Tykkää

  50. Hyvin tänne on löydetty! Rehellisesti sanottuna en voi mitenkään uskoa, että on ihmisiä jotka ”katoavat” muutossa. Blogin ulkoasusta en vielä oikein osaa sanoa mitään muuta kuin sen että on vielä vähän keskeneräinen ja kyllä se tulee korjaantumaan vielä:) (mun mielestä hyvän näkösiä blogeja on ainaki SN makeup:illa ja Cosmetic Landilla. Sanoisin että kannattaa käydä niissä ja myös muualla katsomassa ja poimimassa ideoita:))

    Tykkää

    1. Kyllä aluksi ainakin kato käy, kun Googlen kautta tulevat kävijät laskevat minimiin. Toki varmasti vakkarilukijat seuraavat, ainakin toivon niin :)

      Tykkää

  51. Luen blogeja käytännössä pelkästään puhelimella ja ainakin mobiilissa uusi ulkoasu on toimiva, jotenkin valoisa :) Fontti on myös mukavan selkeä. Täytyy kyllä myöntää, että googlaamalla en uuteen osoitteeseen löytänyt, vaan piti etsiä Facebookissa aiemmin näkemäni päivitys, kun en silloin heti ensimmäisen kerran sen nähtyäni ehtinyt lukemaan.

    Tykkää

  52. Ehkä jotenkin vielä aiempaa yksinkertaisemman tai pelkistetymmän näköinen, vai johtuuko se vaan tuosta valkoisuuden määrästä :D miellyttävän ja helppokäyttöisen oloinen ainakin!

    Tykkää

    1. Taitaa muuten sivupalkki olla hieman kapeampi kuin vanhassa blogissa ja myös fontti väljempi, joten se tekee varmasti tuon vaikutelman :)

      Tykkää

  53. Minulla on ne muutamat blogit joita seuraan säännöllisesti, ja siinä kastissa on tämäkin. Googlaten en tänne löytänyt.. Hieman pelkistetty on ulkoasu vielä mutta se jutun juuri onkin se tärkein. Olen niin monta vinkkiä saanut tästä blogista! Koirakuvia rakastan :)
    Onko Purkkiksen loputtua jotain paikkaa, mistä nämä kaikki entiset blogit löytyy?

    Tykkää

  54. Hei, minä seuraan sinua instagramin kautta ja luen blogiasi puhelimella. Ensi vilkaisulla ulkoasu on riisutun yksinkertainen, josta siis pidän! Mobiiliversio toimii kyllä hyvin ja on helppo käyttöinen. Tsemppiä Salla uuden alun kanssa 👍

    Tykkää

    1. Tekniikassa on hieman ongelmia. Mutta blogisi on sen verran mielenkiintoinen, että yritän vielä kerran.

      Tykkää

  55. Selkeät sivut ja kiva kun löytyi arvio Jolie boxista, tykkään lukea eri boxien arvioita ja niitä on välillä vaikea löytää.

    Tykkää

  56. Sivut vaikuttaa oikein toimivilta ja selkeiltä! Jopa tämmöisen blondikin mielestä ;) L´ Occitane on itselleni vielä uusi merkki joten olisipa kiva päästä tuotteita testailemaan!

    Tykkää

  57. Onnea uuteen blogikotiin! :) Ja aivan ihanan arvontapaketin olet kasannut meille lukijoille! <3 Uusi blogi näyttii ulkonäöllisesti hyvältä. Mä tykkään erityisesti valitsemistasi fonteista, jotenkin sopivat kivasti yhteen, mutta toisaalta mukava että ovat selkeästi toisistaan eroavia (otsikko, avainsanat & itse teksti).

    Tykkää

  58. Uusi ulkoasu on musta oikein freesi, tyylikäs ja helppolukuinen, ja ilman ongelmia löysin perille. Sun kirjoitustyyli on mukavan rempseä ja realistinen, höystettynä sopivasti sarkastisella huumorilla, tykkään lukea. :) Sitäpaitsi sun ihotyyppi vaikuttais olevan hyvin lähellä omaani, joten voin luottaa sun tuotearvioihin. Wautsi miten upea tuotepaketti, tuon kun saisi hyppysiinsä! :o

    Tykkää

  59. Perässä tietysti tultiin! Sun juttuja on aina mukava lukea, vaikka laiskaksi kommentoijaksi tunnustaudun. Tää uus blogi näyttää hyvältä. Bannerista tykkään edelleen. :) Ja sivulla noi jutut on järkevästi, vaikka mun mielestä blogiarkisto on turhan pitkä. :D

    Tykkää

  60. Perässä seurasin :) Ainakin näin puhelimella, blogi vaikuttaa selkeältä ja toimivalta. Ulkonäkö on raikas ja miellyttävä. Ja ehdottomasti osallistun porkkanan arvontaan, paketti näyttää ihanalta!

    Tykkää

  61. Löysinpäs tänne! Oon vähän vastarannan kiiski ja ennen vaan googletin purkkimafia ja siellä te kaikki löydyitte. Toivottavasti nytkin mahdollisimman monet mainostaa toisiaan…näitä luen tyyliin… Niin muistan ja löydän kaikki.
    Uusi blogi Sallan näköinen! Eikö se oo tärkeintä:)

    Tykkää

  62. Blogin ulkonäkö tosi jees, mutta tuo ”continue reading”-juttu ei miellytä, mä tykkään lukea postaukset heti ilman erillisiä klikkauksia ja mielellään niin että postaukset voi lukea peräkanaa ilman että pitää klikaten mennä edelliseen postaukseen :)

    Tykkää

    1. Heeei, onks toi continue reading -juttu poistettu, vai enkö vaan osannu heti ajaa tätä blogia? :D Nyt toimii, wuhuu!

      Tykkää

      1. Moikka, ei ole poistettu, koska sitä ei saa pois (yritin kyllä kovasti jo ennen blogin avaamista) etusivun näkymästä. Mutta ainakin jos klikkaa Facesta/googlesta/Bloglovinista suoraan tiettyyn postaukseen niin se aukeaa kokonaisena. Ehkä joskus muutenkin, mutta en ole vielä ehtinyt kokeilla kaikkia eri tapoja :D

        Tykkää

  63. Mukana seurataan, vaikka mikä tulisi :) Mulla on jäänyt kommentointi taas niin vähiin kesän aikana, kun koneella ei tule vietettyä yhtään ylimääräistä aikaa. Ehkä taas syksyn tullen aktivoituu sekin.

    Tykkään blogin ulkoasussa selkeästä linjasta ja violetista :D Tiedän että analytiikan kannalta on kiva kun postaukset pitää klikata auki, mutta se ei ole mun suosikkijuttuja yleensä blogeissa. Toisaalta se on jo niin yleistä että siihen alkaa tottua. Saako tuota arkisto-kohtaa säädettyä jotenkin? Olisi jotenkin kompaktimpi jos olisi vaikka kuluvalle vuodelle kuukaudet näkyvissä ja menneille vuosille saisi aina klikattua erikseen kuukaudet näkyviin. Tuo on meinaan melkoisen pitkä noin! Vaikka toisaalta tuskin se ketään varsinaisesti häiritsee käytännön kannalta.

    Söpöliini on uusi blogi ♥ Kiva kun pääsee jatkossakin lueskelemaan sun juttuja ja ihmettelemään että onkohan meillä jotain samaa genetiikkaa aivoissa kun monesti sun aivoitukset tuntuu niin omilta :D

    Tykkää

    1. Tuota continue reading -kohtaa ei saanut pois, yritin kyllä :/ Samoin arkisto on tuollainen epäkäytännöllinen. Lähetin helppiin kuvakaappauksen Purkkiksen sivustani, että saako tällaista arkistoa, mutta kuulemma ei ollut mahdollista :( Joten näillä on mentävä toistaiseksi!

      Niin muuten, onkohan mulla ja Rössöllä sittenkin vielä kadonnut kolmoissisko?! :D

      Tykkää

  64. Latautui oikein hyvin. Teksti on ihanan helppolukuinen ja fonttikoko on iäkkäämmälle silmälle sopiva =). Hyvin toimii.

    Tykkää

  65. Hei!

    Muuten kivalta näyttää, mutta en arvosta nykyisin lähes joka blogissa olevaa postauksen avaamista aina erikseen. Saatan jäädä paitsioon mielipiteeni kanssa, mutta tykkäsin siinä suhteessa purkkimafian mallista enemmän. Ps. tänne ei löydä vielä kovin helposti, kun googlehaulla ei tule ensimmäisille sivuille uusi osoitteesi. Onneksi se kohta muuttunee..

    Tykkää

    1. Jep, yritin saada tuon continue reading -jutun pois, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista :( Ja olet oikeassa, Google ei vielä löytänyt/löydä mun uutta blogia, varsinkin kun vanha on vielä ollut tämän viikon auki. Peukut on pystyssä, että alkaisi löytää nopeasti!

      Tykkää

  66. Uuden blogin ulkoasu on selkeä, raikas ja tyylikäs! Luonnonkosmetiikkaa käsittelevät postaukset ovat mun suosikkeja, joten toivottavasti niitä on tulossa jatkossakin :)

    Tykkää

  67. Uuteen osoitteeseen löydetty! :) Teksti on kivan isoa ja ulkoasu selkeä. Tosin ehkä hieman tylsä.. tai olisin ehkä odottanut jotain räväkämpää. :D

    Tykkää

  68. Mä en kestä mikä arvonta! Rakastan tuota tuoksua ja olen käynyt nuuhkimassa sitä monet kerrat… Ei vain ole ollut varaa sihen vielä. Blogi on mukavan selkeä ja ”ammattimaisen” näköinen :) Tiedän, että blogin ulkoasun hiominen vaatii hyviä hermoja ja tyylisilmää. Hyvin olet onnistunut.

    Tykkää

  69. Ooh mikä arvonta! Merkkasin osoitteen jo ajat sitten kirjanmerkkeihin, en halunnut tippua blogisi matkasta :) Olet nimittäin yksi suosikkikosmetiikkabloggaajiani :)

    Ulkoasu on selkeä, jota itse suosin kovasti. Ei turhia mainoksia ja kirkkaat värit on keskitetty banneriin. Hyvällä maulla toteutettu.

    Uuden blogialustan kunniaksi esitän postaustoiveen, suosikit (esim top5) syksyhuulipunista?! :) Enkä siis tarkoita tämän syksyn kokoelmista, vaan mitä värejä, merkkejä, koostumuksia yms suosit syksyllä.

    Tykkää

  70. On mukavan freesin näköinen tää uus blogi, ja ihanan mobiiliystävällinen! Joillain blogipohjilla on saatu kännylukeminen tehtyä niin hankalaksi että, mutta tässä sitä ongelmaa ei onneksi näy olevan :) hyvältä siis näyttää Salla!

    Tykkää

  71. Lämpenen aina valkoisille, selkeille blogipohjille sekä näteille fonteille. Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin rumat fontit mustalla taustalla. Hyvältä näyttää siis! Klikkauduin tänne Purkkiksen kautta, tosin olen seurannut sua jo ennen muinoin.

    Tykkää

    1. Jep. Fontilla saa ihan ihmeitä aikaan, suntaan tai toiseen! Itsekin hain ja hain ennen kuin löysin mieleisen. Ja valkoinen on tosiaan aina toimiva blogissa :)

      Tykkää

  72. Ooh miten ihana palkinto😩Tykkään tästä uudesta värityksestä mutta mobiiliversio on jotenkin liian leveä iphone5s:ni D= Vahingossa vieritän sivua oikealle ja näkyviin tulee vain turhaa tyhjää tilaa, sama juttu zoomatessa. En tosin tiedä olenko ainoana ongelman kanssa, voi olla hyvin mahdollista koska oon liian laiska päivittämään käyttöjärjestelmää!

    Tykkää

    1. Tiedätkö, mä luulen, että johtuu sun puhelimen käyttiksestä! Nimittäin mulla on iPhone 5 ja mobiiliversio ei ole yhtään liian leveä. Toivottavasti jaksat siis kokeilla päivittää puhelimesi :D

      Tykkää

  73. Löydetty tie uuteen osoitteeseen. Ulkoasu on miusta siisti ja simppeli. En tiedä johtuuko omasta tabletista vai mistä, mutta miusta on hieman epäkäytännöllistä, että esim. haku-toiminto löytyy vasta sivun alhaalta eli sinne pitää kelailla aika kauan. Ehdin nimittäin jo säihkähtää, että en pääse edes vanhoja juttuja etsimään! Onneksi kuitenkin löysin vanhatkin jutut. Kyllä tähän uuteen ulkoasuun oppii varmasti nopeasti, mutta alku aina hankalaa.. ;)

    Tykkää

  74. Minusta tämä on vallan selkeä ja helppokäyttöinen. Osoite on superhelppo 😄. En ole ahkera kommentoija, mutta kommenttipainike ylhäällä on hyvässä paikassa. Ja kuule toi palkinto on sikahieno! Mä rakastan sitrustuoksuja ja tuota Verbenaa olen nuuskutellut usein raaskimatta kuitenkaan ostaa.

    Tykkää

  75. Ensimmäisenä pomppas silmään eri fontti kuin purkkimafiassa mutta hetken aikaa mutusteltuani tulin johtopäätökseen, että tämäkin fontti toimii! Myös tausta kiinnitti huomion vaikka se ei paljoa edellisestä poikkea, mutta tämäkin oli parin edestakaisselailun jälkeen jo hyvä :) silmä vaatii näköjään hetken totuttelun uusiin asioihin :D eli summa summarun ulkonäkö on hieno ja yhdyn aikaisempiin kommentteihin, että raikkaampi :) Ihanaa, että banneri on ennallaan, se on nimittäin loistava!

    Tykkää

    1. Tiedätkö, mä huomasin ihan saman! Tämä uusi blogi näytti aluksi jopa vähän karsealta, mutta hetken päästä olin jo ihan innoissani tästä :D Ja banneria ei kyllä ihan hevillä muuteta <3

      Tykkää

  76. Uuteen blogiin löydetty :)! Ja hyvältähän täällä näyttää, ensisilmäyksellä vaikuttaa mukavan väljältä ja selkeältä, että kyllä täällä tulee jatkossakin roikuttua – onnea uudelle alulle :)!

    Tykkää

  77. Hyvin selkeä, eli jos lukee kännykällä, ei ole ylimääräistä sälää häiritsemässä, mutta jos lukee isolta näytöltä, näyttää ehkä liiankin yksinkertaiselta. Että ota tästä nyt selvää <3

    Tykkää

    1. Hih, niinpä! Tämä on sellaista tasapainottelua! Toisaalta tykkään räväkästä ja väreistä, mutta toisaalta haluan blogin olevan väljä ja sopivasti rauhallinen. Ehkä tämä on nyt sitten joku välimuoto :)

      Tykkää

  78. Olen seurannut blogiasi aina purkkimafian sivuston kautta, ja koska itse en ole rekisteröitynyt mihinkään blogloviniin tai muihin, aion nyt ainakin aluksi seurata facen purkkimafia2.0 linkin kautta. Ainakin näin mobiiliilla lukiessa näyttää tutulta ja selkeältä sivu, ennenkaikkea helppokäyttöiseltä. Hyvää alkanutta syksyä ja onnea uuteen blogikotiin ! 🐷

    Tykkää

  79. Erittäin hyvältä näyttää. Iso plussa siitä, että blogia voi scrollata eikä tarvitse sen kummemmin etsiä linkkiä uudempaan tai vanhempaan postaukseen. :)

    Tykkää

  80. En nyt äkkiseltään huomannut mitään vikaa! Lupaan kyllä kommentoida heti jos huomaan, aina välillä tulee kuitenkin täälläkin varmasti käytyä kurkkimassa. Raikkaalta näyttää fontti- ja värivalinnat!

    Tykkää

  81. Olen blogiasi jonkun aikaa lueskellut vaikka en ole tainutkaan kommentoida ennen. Uudessa blogissa on positiivista se että kommenttilootassa voi jättää sähköpostiosoitteensa ilman että se näkyy koko kansalle ja sähköpostiosoiteimureille. Aika monissa purkkiksen ulkopuolisissa blogeissa ei näin ole. Lisäksi tätä on helppo lukea ja kommentoida kännykällä. Hyvin onnistunut muutos minun mielestäni.

    Tykkää

  82. Olen lukenut blogiasi Purkkimafiassa ja löysin tännekin :) Tämä oli vasta toinen visiitti uudella puolella, joten hirveästi ei vielä kommentoitavaa ole. Sehän tarkoittaa siis sitä, että kaikki on kohdillaan ja toimii : D

    Tykkää

  83. Raikas ulkoasu ja jotenkin avarampi näkymä kuin ennen. En huomannut mitään toimivuusongelmia tavallista läppäriä käytettäessä.

    Tykkää

  84. Uusi ulkoasu näyttää selkeälle; tykkään vaaleasta taustasta ja isosta/väljästä fontista. Tykkään muutenkin sun tyylistä kirjotella ja siitä, että kirjoitat aika laajasti sekä kosmesta että muustakin maailmanmenosta (koirat, ajatukset, matkustus, sisarussuhteet jne) :) Ruudun tälle puolelle välittyy usein sun fiilikset; on joku juttu sitten ihan mahti tai sitten vähemmän mukava, rento tyyli siis. Ja kyllähä mä seuraan sun blogia minne vaan menetkin :D Tää on nyt vissii toinen muutto, missä oon pysynyt mukana ja toivotaan, että blogilla on nyt pysyvä koti :) <3

    Tykkää

  85. Ihan kiva!

    Ei vais :D Hyvältä näyttää ja tottakai tänne tullaan sun perässä! :) Blogipohja näyttää selkeältä ja simppeliltä :)

    Tykkää

  86. Superplussa siitä, että postaukset aukeaa suoraan tähän sivulle eikä tarvii erikseen klikata auki! Moni muu vaihtanut tähän samaiseen pohjaan ja ärsyttää klikkailla niitä postauksia auki :( Hyvältä näyttää, itse tykkäisin vähän leveämmästä teksti, ja kuvaosioista :)

    Tykkää

  87. Mitäs tässä nyt enää voi sanoa, kun oot tainnu jo korjaillakin muiden kommentoimia juttuja… Siisti ja selkeä, minäkin kun luen tabletilla. Banneri ei tosin jotenkaan enää mätsää yksinkertaisen ja vaalean taustan kanssa.

    Tykkää

    1. Itse asiassa en ole korjaillut :D Eniten kritiikkiä aiheuttaneita juttuja (arkisto, continue reading -toiminto) ovat sellaisia, joita ei ole mahdollista korjata. Mun mielestä taas sivu menee helposti tunkkaiseksi, jos värejä on joka paikassa. Mutta kyllä varmasti jossakin vaiheessa vähintään kokeilen, miltä pieni lisäväri näyttäisi :)

      Tykkää

  88. Uusi blogisi seuraaja ilmoittautuu! Löysin tänne Jolie box juttuja tutkiessani ja hetken päästä huomasinkin jo lukeneeni kymmenkunta kirjoitustasi. Selkeät & kivat sivut joita on helppo puhelimella selata ja tyylisi kirjoittaa on mukaansatempaavaa :) Tykkään!

    Tykkää

  89. Mukana pysytään vaikka blogisi muuttikin :) Uusi ulkoasu on jotenkin mukavan raikas ja ”freshimpi” kuin entinen, mutta mukava nähdä että olit säilyttänyt vanhan bannerin, niin silmille pomppaa heti jotain tuttua. Eli hyvältä vaikuttaa, jään seuraamaan innolla mitä vielä tulet tänne keksimään!

    Tykkää

    1. Jeee! Totta, tämä uusi on vähän raikkaampi kuin vanha. Osa kommentoijista on sanonut, että jopa tylsä. Makuasioitahan nämä ovat! Ja banneria en ihan hevillä vaihda :)

      Tykkää

  90. Still here! :D En mä tässä alustassa näe mitään muutosta entiseen, mutta onneksi tuo arkisto on seurannut mukana. Face on hyvä lisä blogille, jos jotain sivua seuraa, niin kyllä sitä kautta kaikki päivitykset tulee feediin ja sitä kautta minäkin aina tulen blogiasi lukemaan (ja koska kirjoitat juuri minua kiinnostavista asioista =) ).

    Tykkää

  91. Rupesin lukemaan kosmetiikkablogeja uudelleen pari viikkoa sitten ja itkua tihrustin kun huomasin että Purkkis lopettaa, se oli niin kätevä tapa seurata kaikkia parhaita blogeja. No, ei auta itku markkinoilla, tallensin kaikki blogit iPadin kirjanmerkkeihin, joten tänne tullaan jatkossakin <3 haluisin niin kokeilla tuota sitruunaverbena-suihkugeeliä, joten innokkaana osallistun myös arvontaan. Erilaiset kokoelma- ja parhaat tuotteet-postaukset on kivoimpia lukea joten toivon siis niitä! :)

    Tykkää

  92. Mukana seurataan :) Tykkään blogin ulkoasusta, selkeä ja vaalea miellyttää omaa silmää eikä hankaloita lukemista. En ainakaan löytänyt kommentointi-nappulaa postauksen lopusta, vaan piti selata takaisin alkuun voidakseen kommentoida. Tämä ärsytti hieman, vaikka eipä siinä nyt suuri vaiva ole :D

    Tykkää

  93. Ihanan raikkaan ja selkeän näköinen pohja ja ihanaa kun banneri on tuo sama! Ihan paras <3
    Vaikuttaa tosi toimivalta.

    Tykkää

  94. Mukana pysytään! :) Minullakin oli tuo kommenttinappula hukassa ensin, kunnes hoksasin, että löytyykin postauksen alusta. Mutta joo, tosi selkeältä ja ilmavalta näyttää. Keep up the god work! :)

    Tykkää

  95. Selkeät kauniit sivut uudessa blogissasi. Itse tulin tänne facen kautta ja on tosi mahtavaa., että facesta pääsee katsomaan kootusti kaikki purkkimafian blogit.
    Itsekin löysin aikoinaan blogisi purkkimafiasta ja siitä asti mukana hengannut. Ja mukana ollaan jatkossakin!

    Tykkää

  96. Hyvältä näyttää muuten, mutta itse lisäisin vielä etusivulle postauksen alapuolelle painikkeen, josta pääsee siirtymään kommentteihin. Itse harvemmin klikkaan postauksia auki asti, jolloin pitäisi tajuta avata kommentit jo ennen postauksen lukemista, muuten joutuu selaamaan sivua ylöspäin. Pikkujuttu, eli todellakin kaikki näyttää ja toimii mainiosti!

    Tykkää

  97. Mun mielestä tutun ja turvalluisen näköinen :) Jos kommentin lisäys onnistuisi postauksen lopussa niin se olisi ainoa parannus jota keksin ehdottaa :)

    Tykkää

  98. Jos totta puhutaan niin omaan käyttöön en huomaa mitään eroa tällä ja vanhalla alustalla. Molemmat siis yhtä hyvät itselleni ja jatkan lukemista normaaliin tapaan:)

    Tykkää

  99. Tykkään tosi paljon!voisit tehdä minun päiväni tyyppistä postausta niin sinun näkökulmastasi kuin benin ja torankin;-)

    Tykkää

  100. Hyvältä näyttää uusi blogipohja. Etusivun kautta lukiessa kaipaisin sitä, että postaukset olisivat jotenkin enemmän ”erillään” toisistaan. Onpas hankala selittää, mutta siis nopeasti katsottuna etusivun postaukset ovat niin kuin yhtä pötköä ja jos postausten välissä oleva ”viiva ja napit” olisivat tummempia niin olisi selkeämpää huomata missä postaus loppuu ja toinen alkaa. Mutta iso kiitos siitä, että etusivulla voi lukea kokonaisia postauksia – aiemmista kommenteista voisi päätellä että jotain olet jo ehtinyt muuttamaan kun ei minulla ainakaan näy continue reading-painiketta?

    Ja niin kuin muutama muukin, kaipaisin etusivulle jokaisen postauksen loppuun kommentointimahdollisuutta. Kommentoin muutenkin harvoin, mutta yleensä teen päätöksen postauksen luettuani että onko minulla sanottavaa vai ei. Jos silloin pitää vielä rullailla (ihanan pitkän ja kuvarikkaan!) postauksen yläreunaan kommentoimaan, ja sit taas postauksen loppuun jotta pääsee kirjoittamaan, näin laiskanpulskeana ihmisenä en välttämättä jaksa vaivautua…

    Onnea uuteen virtuaalikotiin :)

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista ja ideoista! Samoilla linjoilla tosiaan ovat muutamat muutkin olleet. Keräilen ehdotukset yhteen ja kysyn niistä kaikista sitten kootusti tuolta helpistä, etteivät ihan menetä muhun hermojaan :D

      Tykkää

  101. Onnea uuteen omaan blogiin. Pohja on oikein toimivan oloinen ja selkeä. En muista että olisin kommentoinnut mitään postauksiasi aijemmin, vaikkakin olen kyllä lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa ja seuraan kyllä jatkossakin :)

    Tykkää

  102. Voi että mikä mahtava arvonta!
    Blogi näyttää näin ensisilmäyksellä hyvältä, ainoa muutos minkä keksin, olisi bannerin isontaminen. Se on niin hieno, että voisi olla suurempi :)

    Tykkää

  103. Blogi näyttää hyvältä ja selkeältä, vaikka en ookaan vielä ihan tottunut tähän uuteen ulkoasuun. Kiva kun pidit vanhan bannerin!

    Tykkää

    1. Joo, kyllä se vähän aikaa ottaa! Itse ehdin tätä uutta pohjaa tuijotella jo parisen viikkoa ennen teitä, joten mulle tämä on jo tuttu ja turvallinen ;)

      Tykkää

  104. Minäkin kuulun kännykällä selaaviin ja hyvin tämä toimii! Fontti on sopiva, ei tarvi tihrustella 😊

    Se on kyllä ihan mahtavaa, että Facebookin kautta löytää uusimmat Purkkiksen postaukset. En ole koskaan oppinut käyttämään bloglovingia tms. Ehkä olen liian vanha…

    Tykkää

    1. Haha, mäkin tosiaan perustin Bloglovin-tilin vasta NYT!! Ja olen kumminkin blogannut yli viisi vuotta :D Eli vanhan liiton naisia täälläkin. Tosin nyt kyllä tajuan, miksi ihmiset tykkäävät siitä, on meinaan tosi kätevä :)

      Tykkää

  105. Helposti tänne löysi jo päiviä sitten. (Osakiitos Mari Anniinan luettelolle.) Tuo täky olisi enemmän kuin mieluisa voitto :) Itse yhdistän Verveinen aina kaupunkilomiin, joilla tapaan poiketa liikkeissä ”testaamassa” käsivoidetta. Selkeä ulkoasu, sievä reunustapetti ja postauksista paistava persoona ihan parasta.

    Tykkää

  106. Lisäsin uuden blogin heti kirjanmerkkeihin, aloin seuraamaan sinua alunperin Purkkimafian kautta. Uusi blogi näyttää vielä vähän vaiheessa olevalta, ehkä kaipaa hieman enemmän väriä. Mutta onneksi juttujen taso on samaa hyvää laatua kuin purkkiksessakin :)

    Tykkää

  107. So far uusi blogi näyttää freesiltä ja jotenkin ”sun näköiseltä”. :) Jotain rakentavaa palautetta kuitenkin: jos postauksessa on paljon kommentteja niin kännykällä on kyl vähän turhauttavaa lärätä komenttien loppuun, että pääsee ite kommentoimaan.

    Tykkää

  108. Nyt tuli viimein testattua sivu myös puhelimen selaimessa ja ensin jo säikähdin, että onko täällä ollenkaan asiasanoja (vai mitä ne ovat), mutta sitten huomasin tuon palkin mistä saa ne rullattua (juu, melkein tiedän oikeat termit..) :)
    Bloglovinissa vain harmittaa, että sivu pitää avata ns. Kahteen otteeseen, kuten monissa muissakim blogeissa, ja sen oikean sivun lataus välillä kestää, mutta siinä onkin varmaan syyttäminem Bloglovinia (missä on kyllä muutamaankin asiaan parantamiseen tarvetta -_-).
    Itse kun en seuraa instagramia (mitä nyt kävin juuri vähän vakoilemassa) niin tahtoisin kovasti juttua taas koiristasi :)) Beniä näkee välillä täällä, mutta Toraa ei niin paljoa. Kunnon kuvapläjäys karvakuonoista! :))) <3

    Tykkää

  109. Mahtava kilpailu!
    Todella selkeä ja helppolukuinen, hieman kaipaisin vielä bannerin tyylistä väriä ja eloa, kuitenkin hillitysti :)
    On lisätty kirjanmerkkeihin ;)

    Tykkää

  110. Oikein hyvät ja selkeät sivut ja kiva että vanha bannerikin säilyi. Seuraan bloglovinin kautta kaikkia blogeja, niin minua ei harmita purkkimafian lopppuminen.

    Tykkää

  111. Aikaisemminkin blogi oli hyvä ja ulkoasultaankin miellyttävä, mutta uusi on selkeämpi ja tyylikkäämpi. Tykkään!

    Tykkää

  112. Banneri vois olla suurempana ja lähempänä otsikointia. Tuo väli on turha. Puhelimella selatessa mulle jää ainakin oikeaan reunaan ”tyhjää”, eli sormella saa siirrettyä ja näkyy vain taustaa. Muutoin selkeä ja silmälle rauhallinen lukea, eli ihan pikkujuttuja jotka ehkä häiritsee vain mua! 😄 😊 Ja onnea uuteen blogipohjaan! 😊

    Tykkää

  113. Ihanan raikkaan ja kepeän näköinen blogi. Käytän blogeja lukiessani paljon tunnisteita ja yritin aikani etsiä pilveä kunnes bongasin pudotusvalikon – paljon parempi idea :)

    Tykkää

  114. Kivan raikas ulkoasu, ja toimii hyvin kännykällä! Ainoa kehitysehdotus mikä tulee mieleen, on jos kommentointi löytyisi loogisemmin tekstin lopusta, ei alusta. Mutta tällaisena hiljaisena seuraajana ei silläkään ole niin suurta väliä. :D

    Tykkää

  115. Blogissa on selkeä ja rauhallinen ulkoasu. Kuvat ovat kooltaan ja asettelultaan sopivia. Ja bloginpitäjällä on hieno My Little Pony -tatuointi. :)

    Tykkää

  116. Kännykällä kun nyt selaan tätä niin hyvin toimii! Ehkä hiiieman ärsytti se että kommenttiloota on alimpana niin piti melkein 300 kommenttia selata ohi ennenkuin pääsi itse kommentoimaan :’D mutta kommenttilootan paikkaa ei varmaan pysty vaihtaan?

    Tykkää

  117. Mukana ollaan! <3 Sun blogi on ehkä suosikkini kaikista, vaikka luvattoman harvoin saan nykyään aikaiseksi kommentoida. Yritän parhaani mukaan parantaa tapani! Uusi alusta vaikuttaa mukavan selkeältä, ei ole kauheesti ylimääräisiä härpäkkeitä. Tabletilla ainakin selailu sujuu jouhevasti! Kiva kun pidit vanhan bannerin, se vaan on ihan ihku. :) Voi että tuo Verveine himottaisi kaikista eniten noista tuotteista. Ehkä joudun viikonlopun aikana ostamaan sen joka tapauksessa, kun en ehkä saa sitä mielestäni (aiemmin olen sitä jo useasti nuuskutellut)!

    Onnea uuteen blogikotiin!

    Tykkää

  118. Uusi lukija täällä. Kännykällä toimii ainakin loistavasti, selkeä, ja hakutoiminto sekä vanhat artikkelit helppo löytää. :)

    Tykkää

  119. Moi! Ihanalta näyttää :) Sopivan selkeä ulkoasu ja loistavaa, kun säilytit bannerin. Ja helppolukuinen fontti, se on tärkeää.

    Tuo suihkuöljy on niin ihana, että pakko osallistua arvontaan ihan vain sen takia!

    Tykkää

  120. Monia aikasemmin purkkiksen kautta luettuja blogeja on pudonnu nyt pois kun en seuraa minkään kanavan kautta. Oli niin helppo samalta sivulta lukea monta blogia. Tarvii ilmeisesti vetää itteään niskasta ja etsiä sivut kirjanmerkkeihin. Sun blogin kuitenkin laitoin heti kirjanmerkkeihin(no okei on tunnustettava, että et sä ihan ainoa oo, oli pari muutakin mitä oon lukenu jo ennen purkkista ;) )
    Sivut näyttää hyvälle, samoin fontti ja tosiaan kuten muutama muukin kommentoi, niin puhelimella luku on helppoa. Kirjoitustyyli nyt onneksi on pysynyt hyvänä edelleenkin :)

    Ja p.s Macin RHPS luomiväripaletti on ollu kovalla käytöllä. Ja tuo iloisen virneen naamalle aina kun meikkilaatikon avaan, niin mahtava yllätys se oli!

    Tykkää

  121. Hyvin tuntuu toimivan, mutta kieltämättä blogi on tylsän värinen :/ Yhdistän MPP-blogiin värikkyyden :)

    Tykkää

Jätä kommentti