Kosmetiikan säilytysratkaisuja · Meikit

Tarjoiluvaunu meikeille

Mulla on ollut ongelma. Asunnossani ainoa järkevä paikka ja säilytystila meikeilleni on makuuhuoneessa, mutta ainoa järkevä meikkauspaikka puolestaan ruokailutilan pöydän ääressä. No mikä ongelma se on? No se, että keittiön pöytä täyttyy ”ihan vaan eniten käytetyistä” meikeistä niin, että siihen mahtuu neljän hengen sijaan kaksi ihmistä, ja sekin pienellä järjestelyllä. Menetin hermoni totaalisesti, kun siivosin pöytää koirien synttäreitä varten. Meikeille ei löytynyt mitään fiksua paikkaa. Kyselin vertaistukea muilta kosmetiikkabloggaajilta ja yksi idea oli ylitse muiden. Saanko esitellä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarjoiluvaunu for mi make-up :D

En ole ihan varma, onko tämä Ikean Råskog-vaunu tarkoitettu keittiöön vai kylpyhuoneeseen, mutta hällä väliä, koska se toimii meikkien säilöjänä täydellisesti. Sain osissa olevan vaunun toissailtana ja hirveällä raivolla kasasin sen välittömästi. Oli muuten ensimmäinen itse kokoamani huonekalu ikinä. Koskaan ennen ei ole ollut tällaista motivaatiota :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyllyjä on kolme ja niistä ylimmässä majailevat siveltimeni, meikkipohjani, primerini ja peitevoiteeni. Hyllyllä on myös Kicksin sivellinputsari pikapesuja varten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keskimmäisellä hyllyllä ovat luomivärit, poskipunat ja aurinkopuuterit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja alhaalla sekalainen seurakunta: huulipunia, ripsivärejä ja muita pitkulaisia meikkituotteita :D ja oma korinsa ”välittömästi testattaville” tuotteille.

En vielä osaa sanoa, onko tämä järjestely optimaalinen, mutta äkkiäkös järjestystä muuttaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta vaunussa on juurikin sen liikuteltavuus. Meikit saavat hengailla rauhassa ruokailutilassa, mutta vieraiden tullessa vaunu on helppo työntää makuu- tai vaatehuoneeseen pois katseilta. Hintaa tällä arjen apurilla oli 49 euroa ja kyllä suosittelen kaikille, jotka meikkaavat sellaisessa tilassa, jossa meikkejä ei voi säilyttää jatkuvasti.

Tarjoiluvaunu meikeille, gone crazy vai loistava juttu? :)

31 vastausta artikkeliin “Tarjoiluvaunu meikeille

    1. Joo, olet oikeassa, Saara on kirjoittanut tästä. Kuitenkin, koska en meikkikaaoksen kesytyksen ideointihetkellä ollenkaan muistanut hänen postaustaan, eikä Saaran postaus näin ollen ollut inspiraationa ostokseeni (vaan niin kuin sanoin, keskustelut muiden bloggaajien kanssa), en katsonut tarpeelliseksi mainita hänen blogiaan :)

      Tykkää

  1. ”Sain osissa olevan vaunun toissailtana ja hirveällä raivolla kasasin sen välittömästi.” Mua hymyilytti tämä lause :D

    Näyttää tosi kivalta! Täytyy itsellekin hommata tällainen kärry jossain vaiheessa.

    Tykkää

    1. Buhahaaa! Mä kyllä olin jonkun maanisen raivon partaalla ja yhdessä maineessa meinasin vetäistä kunnon itkuraivarit, kun olin ruuvannut yhden osan ihan väärään kohtaan :D Onneksi mies rauhallisesti näytti, missä olin mennyt vikaan ;)

      Tää on tosi kätevä, suosittelen :)

      Tykkää

  2. Tätä jo Instassa fanitin ja olen niin iloinen, että sain vahvistuksen sille, ettei tätä mallia ole poistettu valikoimasta, tämä on meinaan kivoimman mallinen tarjoiluvaunu :D Sain ystävälliseen sävyyn viime viikonloppuna mieheltä paimennusta, että voisin jonkun säilytyssysteemin kosmetiikalleni keksiä, kun vierailimme kyläpaikassa, jonka kosmetiikkaorientoituneella emännällä oli tarjoiluvaunu vessassa meikeille
    :)

    Tykkää

    1. :D Joo, mäkin katsoin eka ihan toisia malleja, mutta kyllä tää oli paras! Monessa ei ollut hyllyissä kunnon reunoja, niin meikit tipahtelisi pois helposti…

      Tykkää

  3. Hyvä, että kyselit (siis sen innoittamana minäkin tilasin omani), vaikka olin joskus itselleni luvannut, etten osta huonekaluja meikeille. No, tyytyväinen olen tämän lupauksen pettämisestä, vaunu on nimittäin ihan superkätevä. Sen saa justiinsa ihan viereen, eikä tarvi kurotella. Ja se Godmorgon-lokerikko on myös loistava, siihen mahtuu paljon, esim. kaikki siveltimeni. Ajattelin tehdä postauksen sitten, kun olen jonkun aikaa kärryä käyttänyt

    Rakkautta on se kun mies lähtee mun kanssa sateella hakemaan meikkikärryä Siwasta <3. Meillä ei siis ole autoa ja Siwaan jonkun verran matkaa, enkä tiennyt, miten isossa ja painavassa laatikossa tuo tulisi.

    Tykkää

    1. Komppaan sua, väri on hankala. Mutta jos ostaa pienen maaliruiskun Clas Ohlsonilta ja sitten sopivaa maalia, niin tuon saisi aika helposti ruiskumaalattua haluamansa väriseksi. Pensselillä sitä ei kannata yrittäkään, hermot menee ja kehno tulos. Toinen vaihtoehto olisi ulkoreunojen kuviointi esim. lautasliinoilla tai muulla sopivalla materiaalilla, kun kiinnittäisi ne paikalleen askartelulakalla tai jos haluaa enemmän veden/kosteudenkestävyyttä, niin laivalakalla (en mä tiedä, mikä oikea termi on, rautakaupan myyjä kuitenkin tietää). Kuten huomaat, asiaa on pohdittu täälläkin päässä perusteellisesti :-) .

      Tykkää

  4. Hauska idea, muistan myös nähneeni tän aiemmin Sarvaksen blogissa. Tämähän blogien parasta antia on: ideoiden jakaminen. Löysin hauskan sivun muuten, missä ko. tarjoiluvaunulle oli ideoitu monia muitakin käyttötapoja, mutta meikkeijä ei oltu tunnistettu säilytyskohteena :-) (linkki lopussa) Olen itsekin pohtinut tämän hankintaa samasta syystä kuin muutkin mutta ainakin toistaiseksi oli meikäläiselle overkill. Mutta olisipa sitten tilaa (ja hyvä tekosyy) shoppailla lisää!

    http://www.apartmenttherapy.com/how-to-use-the-50-ikea-raskog-cart-in-every-room-of-the-house-199296

    Tykkää

  5. Samalla idealla olen itse lähdössä tulevana viikonloppuna Ikeaan ostamaan Helmeriä :D
    Vaihtoehtoja vertaillessa kävi mielessäni myös tämä kärry (Ai sinne mahtuu GodMorgon- lokerikkokin?!)
    mutta inhoan sitä, että meikit ja tarvikkeet pölyyntyy, joten tuo Helmer lienee tarkoitukseeni paras.
    Jostain syystä innostuneet suunnitelmani jälleen uudesta tavasta säilyttää meikkejäni tai ylipäätään säilyttää yhtään mitään, saavat aikaan hillittömän naurukohtauksen miehelläni.

    Tykkää

    1. :D :D Mäkin olisin ehkä ostanut Helmerin, jos tosiaan kiinteä ratkaisu sopisi asuntoon. Mutta kun ei, joten kärry on paras vaihtoehto :)

      Tykkää

      1. Eikös helmerissä oo pyörät alla kans? Mutta toi on kyllä tosi kiva, näkee heti missä mikäkin on ja erilaisilla kipoilla saa myös uutta ilmettä siihen, jos haluaa :)

        Tykkää

      2. Pyörien vuoksi tosiaan hankin tuon. Mahtuu keittiön pöydän alle tai nurkkaan ”arkena”, mutta on kätevää siirtää vessaan kun tulee vieraita. Ja kaikki meikit (kaipa nuo mahtuu) samassa paikassa!
        Tässä on vuosien varrella tullut kokeiltua jos jonkinlaista meikkiensäilytysideaa, toivottavasti tämä on viimeinen :D

        Tykkää

  6. Mä kävin just pari viikkoa sitten Ikeasta pari kirjahyllyyn mahtuvaa minilipastoa mun kynsilakoille. En tiedä missä vaiheessa pitää ostaa oikein omia huonekaluja noille, mutta minilipastoa ei vielä lasketa :D Ihan kätevä laite, kuvauksessa jopa mainitaan että sopii esim. kosmetiikan säilyttämiseen. Tuollaiset siirreltävät systeemit on kyllä käteviä, saa tarvittaessa piiloon. Meillä kissaeläinten kanssa tarvii vähemmän avomallisia järjestelmiä jos tykkää ettei sudit sun muut pyöri sohvan alla.

    Tykkää

    1. Samaa mieltä, minilipastoa ei lasketa :D Totta joo, kissat varmaan arvostaisivat kärryä kanssa, mutta aika rasittavalla tavalla. Meillä onneksi koirat ei oo moksiskaan :)

      Tykkää

  7. Mulla on sama kärry harmaana, mutta tällä hetkellä säilytän siinä naistenlehtiä, kameraa ja siihen liittyviä tavaroita sekä olohuoneessa tarvittavaa kosmetiikkaa (eli käsirasva, huulirasva yms). Joka huoneessa täytyy olla oma käsirasva. :P

    Tämä kärryon kyllä niin kivan näköinen ja niin kätevä! Olen ollut hyvin tyytyväinen siihen. Kunhan vielä keksisin parhaan tavan säilyttää kynsilakkoja.

    Tykkää

    1. Se harmaa on tosi kiva väri kanssa! Sen mäkin olisin ottanut, jos olohuoneen sisustukseen olisin halunnut mätsätä :)

      Mulla ei ole kynsilakkoja onneksi kovin paljon, niin ei ole niiden suhteen säilytysongelmaa :)

      Tykkää

Jätä kommentti