Öljyt · Born To Bio · Ihonhoito · Luonnonkosmetiikka

Öljyä päästä varpaisiin

??????????????????????

Mä olen jo useamman vuoden suosinut öljyjä niin hiusten, kynsien kuin ihonkin hoidossa. Pidän tosi paljon öljyn jättämästä ihofiiliksestä ja koen sen kosteuttavuuden olevan monesti sellaista extraa, jota ei kosteusvoiteilla voi saavuttaa. Olen aiemmin tehnyt vertailun luonnonkosmetiikan erimerkkisistä vartaloöljyistä, mutta tänään keskitytään Born To Bio -merkin, luonnonkosmetiikkaa sekin, öljyihin, joita on viime aikoina tullut Suomen markkinoille lisää.

Merkillä on erilaisia öljyjä yhteensä kahdeksan, joista neljään olen päässyt tutustumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monoi-kuivaöljy on sekoitus useaa öljyä, kuten kuivaöljyt yleensäkin. Pakkaus on suihkepullo (merkin muissa seitsemässä öljyssä on pumppupullo), mutta itse päädyin roisketeknisistä syistä suihkuttamaan öljyä kädelle, ja levittämään sen siitä iholle. Öljyä suositellaan käytettäväksi hiusten ja ihon hoidossa, mutta itse läträsin koko purkin jalkoihini. Kosteutti loistavasti, imeytyi nopeasti ja tuoksui taivaalliselle. Monoi on omasta mielestäni ehdottomasti kesäinen tuoksu, ja tämä kuivaöljy olisi täydellinen esimerkiksi auringonottopäivän jälkeen. Oi että, kesä <3

Arganöljy on varmaankin yksi tunnetuimmista ja käytetyimmistä öljyistä kosmetiikassa sisältämiensä antioksidanttien takia. Sitä voi käyttää iloisesti niin hiuksiin, kasvoille kuin vartalollekin. Arganöljy mielletään monesti ehkä ”aikuisten naisten” öljyksi, mutta mielestäni sitä voi käyttää ikään katsomatta, myös kasvoille. Itse olen levittänyt sitä hiuksiini, kasvoilleni ja käsiini. Tuoksu on ainoa miinuspuoli tässä tuotteessa, tai siis kaikissa arganöljyissä. Se on se hienoinen lantainen navetan tuoksu, jos tiedätte ;). Tässä Born To Bion versiossa tuoksu ei onneksi ole yhtään sieltä pahimmasta päästä, eikä ole häirinnyt omaa käyttöäni. Tosin käsiin levittämisen jälkeen on kyllä pakko peittää haju jollain hyväntuoksuisella voiteella, mutta sillähän vain lukitaan öljy iholle, joten no problem ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uusia Born To Bioja ovat mm. nämä kaksi, eli risiiniöljy ja Sacha Inchi -öljy. Risiiniöljy on kohdennettu hoitamaan kynsiä ja ripsiä. Olen kuullut, että jotkut ovat saaneet risiiniöljyä käyttämällä ripsiinsä lisää pituutta ja vahvuutta. Itse en kuitenkaan pidä ajatuksesta, että öljyä olisi niin lähellä silmää (iik kirvely), joten olen pitäytynyt kynsien ja kynsinauhojen kosteuttamisessa. Ja voin kertoa, että kyllä toimii! Öljy on hieman normaalia paksumpaa ja se on helppo ja miellyttävä levittää kynsille ja kynsinauhoille. Olen kokeillut lukuisia kynsienhoitoöljyjä ja -voiteita ja löytänyt luottotuotteikseni CND:n Solar Oilin ja Lushin Lemony Flutterin. Yllätyksekseni risiiniöljy toimi ihan yhtä hyvin kuin nämä kaksi! Tykkään pakkaustavastakin, pumppupullo on tosi kätevä ja käyttö sujuu ilman sotkua.

Sacha Inchi oli itselleni ihan uusi öljytuttavuus. Sitä suositellaan eri syistä herkistyneelle iholle sen sisältämien omega-rasvahappojen, A- ja E-vitamiinien ja antioksidanttien takia. Herkkyys voi ilmetä ihossa kuivuutena, ihottumana tai jopa aknena. Olen iltaisin sekoittanut pienen pumppauksen tuoksutonta Sacha Inchiä seerumiini, ja seos on hulahtanut ihooni tuosta noin vaan. Ihoni on ollut oikeastaan koko alkuvuoden jostain syystä normaaliakin oikuttelevampi, mutta kuivuus ei ole tänä talvena ollut lainkaan ongelma. Oli kiittäminen sitten pelkästään Sacha Inchiä, tuskin, mutta varmasti se on yhtenä palapelin palana mukana pitämässä ihoni hyvää kosteustasapainoa yllä. Tykkään! Ai niin! Tämä on ihana tuote myös kuiville huulille. Öljyä alle ja (taas) joku ihanan tuoksuinen huulivoide päälle, kyllä toimii :)

Yleisesti ottaen pidän Born To Bion öljyjä erittäin laadukkaina ja ne ovat silti tosi edullisia verrattuna moniin muihin luonnonosmetiikan öljyihin. Pulloissa on 50 ml ja näiden neljän öljyn hinnat liikkuvat kahdeksan ja 20 euron välillä. Pakko vielä mainita, että ei kannata turhaan urautua käyttämään vaikkapa jotakin näistä öljyistä vain yhdellä tavalla. Nämä ovat ihania juuri siksi, että yhdellä pullolla kosteutat jo puolet kroppasi osista, tai jopa kaikki :)

Käytättekö te öljyjä? Hiuksissa, kynsissä, kasvoilla, vartalolla, missä? :)

Tuotteet arganöljyä lukuun ottamatta saatu blogin kautta.

27 vastausta artikkeliin “Öljyä päästä varpaisiin

  1. Öljyt on ihan ehdoton juttu ihonhoidossa! :) Risiiniöljy muuten ei kirvele, vaikka vähän eksyisi silloinkin. Tosin mulla ei kyllä ole ollut juurikaan apua tähän ripsikatoon. :(

    Tykkää

    1. Eikö :P Vitsi, kai sitä voisi sitten uskaltautua kokeilemaan! Toimisikohan se kulmakarvoihin muuten, sinne mä enemmän apua kaipaisin ;)

      Tykkää

  2. Mä käytän kasvoilla, vartalolla en jotenkin osaa, kun tuntuu sen jälkeen, että on liukas joka puolelta. Paitsi sääret mä kuorrutan öljyllä kesällä. :D

    Tykkää

    1. Ootko laittanut vartalolle tavallista vai kuivaöljyä? Tavallisten kanssa voi jäädä hetkeksi sellainen limainen olo, mutta kuivaöljyt (saitko säkin tuon Monoin Ilonalta kesällä?) kuivuvat tosi sukkelaan! :)

      Tykkää

      1. Kuivaöljyä ehdottomasti. :D Mä sain Ilonalta muistaakseni tuon Arganin, jota en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Olen kesäisin yleensä käyttänyt YR:n Monoi de Tahiti kuivaöljyä säärilleni. Mun olo ei ole yhtään limainen, mutta sellainen liukas, tuntuu, että kaikki mihin koskee ja jälki. :D Se ei vaan ikinä tunnu imeytyvän mun ihoon vaan jää ihon päälle. :(

        Tykkää

      2. Niinpä, ilmeisesti mun naaman nahka on sen verran kuivempi, mutta kroppa ei kaipaa, joten ei imeydy samalla tavalla, koska kyllä noi mun kasvoihin hulahtaa suit sait. :)

        Tykkää

  3. Käytän! Tykkään! Sacha kiinnostaa tämän kuvauksen perusteella ihan sikana, mutta risiiniversiota olen näistä käytellyt aika ahkerasti, juurikin kynsille ja kynsinauhoille. Olen kuitenkin viime päivänä lätkinyt sitä myös kuivuneelle naamalle, ja kivasti toimi!

    Tykkää

    1. Noni just, muija on heti ulkona laatikosta just niinku pitääkin! :) Mun salainen ase nuhan aikana on muuten reilu öljykerros nenänpielissä ja nenän alla, ei lähde iho kuoriutumaan :)

      Tykkää

  4. Hih, mun mielestä arganöljy ei taasen tuoksu miltään :D Mutta kaiketi niissäkin voi olla öljykohtaisia eroja? Mulla on ollut Inkuton öljy sekä Nafhan. Risiiniöljystä olen haaveillut, juurikin ripsiin mutta hmm, mahtaakohan se vaan oikeasti toimia..:P Monoita en ole muuten koskaan tuoksuttanut, täytynee tehdä tuttavuutta senkin suhteen :)

    Tykkää

    1. Eikö vaikka tuoksutat oiiiiiiiikein tarkkaan? ;) Toki varmasti on öljykohtaisia eroja, mutta kaikissa niissä, joita olen itse haistanut, on se mieto tympeä haju havaittavissa.

      Kokeile ihmeessä tuota risiiniöljyä ripsiin! Pullo on Born To Bion halvimmasta päästä, ja se on tosiaan loistava sitten kynsillä jos ei ripsissä toimi :) Ja nyt HETI tuoksuttamaan monoita, se on yksi parhaista tuoksuista ikinä <3

      Tykkää

  5. Hiuksiin olen tuupannut Moroccanoilia ja kokeilin myös ihon puhdistuksessa öljyä mutta vaahtoputsarit on enemmän oma juttu. Kynsinauhoja toki öljyän mutta siinäpä se sitten. Kaapissa olisi tuollainen risiiniöljypullo avaamattomana, taidan ottaa nyt käyttöön:)

    Tykkää

      1. Lupaan ottaa sen käyttöön ja raportoida tuloksista:) Ripsiin ei kyllä itelläkään tee mieli laittaa mitään öljyistä:P

        Tykkää

  6. Öljyä menee ihan joka paikassa mihin sitä voi käyttää :D mulla on myös tulossa ens viikolla juttua öljyhommista, koska ne on vaan niin hyviä!

    Mulla on kans näitä BtB-öljyjä ja hyvin toimivat! Todella hyvä hintalaatu-suhde.

    Tykkää

  7. Minulla on käytössä tuo Monoi-öljy. Oma ihoni ei ole kuivimmasta päästä talvellakaan, mutta karheat ja paksut hiukset kyllä ovat! Olenkin aina suihkun jälkeen ennen hiusten föönausta levittänyt tuota hiustenlatvoihin ja ai että tulee latvoista kiiltävät ja tuoksu on huumaava <3

    Tuota risiiniöljyä haluaisin kokeilla myös, uskon että kynnet tykkäisivät :)

    Tykkää

    1. Oih, monoin tuoksu jää varmaan ihanasti leijailemaan hiuksiin <3 Täytyypä kokeilla itsekin, jos ostan uuden pullon ensi kesäksi :)

      Yllätyin tuon risiiniöljyn toimivuudesta, voin lämpimästi suositella!

      Tykkää

  8. Öljyä kaikkialle! Risiiniöljy pitäisikin ottaa käyttöön, kun ei noi kynsinauhat tunnu pysyvän hyvinä millään.

    Toi arganöljyn haju ihmetytti. Siis ei ainakaan mun Nafhan arganöljy navetalle haise! :D Siinä on todella vaimea ja mieto tuoksu, ja hyvällä mielikuvituksella haistan siinä heinän. En navettaa. Mut kai näissäkin on eroja :)

    Tykkää

    1. Hahaa! Salka tuolla ylempänä sanoi myös, että Nafhan argan ei haise navetalle, joten näissä tosiaan taitaa olla eroja :)

      Ota ihmeessä risiiniöljy käyttöön ja hölvää oikein antaumuksella pari kertaa päivässä. Ihan varmasti kynsinauhat muuttuvat siloisiksi :)

      Tykkää

Jätä kommentti