Clarins · Itseruskettajat

Tippa (tai seitsemän) itseruskettavaa, kiitos!

Jaaha, taas on se aika vuodesta, jolloin suomalaisnaiset ovat kalpeimmillaan. Kesällä (ehkä) hankittu päivetys on kaukainen muisto vain, ja vielä menee piiiiitkä tovi, ennen kuin saamme kevätauringosta nauttia. Itselläni oli monta talvea, jolloin viisveisasin nassuni sävystä ja jätin itseruskettajat suosiolla talvitauolle. Kalkkinaama mikä kalkkinaama. Nyt kuitenkin kun olen parina viime syksynä päässyt Thaimaaseen hankkimaan väriä, on sitä ollut helppo jatkaa lähes sinne asti kun kevät taas tuleekin.

Vaikka tituleerasin erittäin validin ja kattavan itseruskettajatestini voittajaksi Cliniquen Self Sunin, en tokikaan voinut sen loppuessa vastustaa kiusausta kokeilla Clarinsin melko uutta, erilaista itseruskettajaa.

Radiance-Plus Golden Glow Booster on pikkuruiseen pulloon pakattua nestettä. Tuote on made-to-measure, eli sillä saatavan rusketuksen tummuutta voi säätää yksinkertaisesti sillä, kuinka monta tippaa tuotetta käyttää.

Pakkauksen mukana tulivat urpotasoiset käyttöohjeet, eli sekoita normaalisti käyttämääsi kasvovoiteeseen kolme tippaa (miksi kolme, jos kerran idea on tehdä juuri omalle iholle sopiva kombo, kysynpä vaan?) buusteria, sekoita, hiero kasvoille ja pese lopuksi kädet. Tosi helppoa!

En innostunut tästä heti sen ilmestyessä kauppoihin, mutta sitten tajusin, että ihanaa, ei tarvitse odottaa erillisen voiteen kuivumista ja lisätä päälle vielä kosteuttavaa tuotetta. Monestihan itseruskettavat eivät todella ole mitään kosteustuotteita, poikkeuksia tosin on, kuten esimerkiksi Laveran tuotteet. Golden Glow Boosterin käyttö onkin ollut superhelppoa ja kätevää. Se ei myöskään haise itseruskettajamaiselle.

No mitenkäs ne tulokset sitten? Muistan lukeneeni jostain blogista, että bloggaaja aloitteli varovasti yhdellä tai kahdella tipalla ja oli äimistynyt kolmen tipan rusketustehosta. Noh, eipä täällä. Aloitin kolmella tipalla, enkä huomannut mitään eroa. Kasvatin kokeilumielessä tippojen määrää jopa seitsemään, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että ihoni oli niin ruskea Thaimaan jäljiltä, että ei ihme, ettei siinä näkynyt juuri mikään ;) Nyt kun rusketus on paljolti haihtunut, olen vakiinnuttanut tippojen määrän neljään-viiteen, ja se tuntuu sopivalta.

En ole saanut Golden Glow Boosterilla aikaan mitään raitoja tai epätasaisuuksia, tai ylipäätään mikään ei kasvoissa paljasta ulkopuolisille, että nyt on turvauduttu purkin apuun :)

Tuote on muuten tosi tosi riittoisaa! Vaikka tosiaan menin vähän övereiden partaalle käyttämäni määrän kanssa, pienestä pullosta ei ole kulunut reilussa parissa kuukaudessa kuin kaula. Parhaimmillaan Golden Glow Booster on varmastikin vaalealla iholla, koska en usko, että esimerkiksi 1-2 tipalla voi mitenkään saada liian tummaa lopputulosta. Sävykin on todella kaunis ja luonnollinen. Meille hieman tummempi-ihoisillekin tuote sopii, kunhan löytää oikean kombon ;)

Silti edelleen olen sitä mieltä, että damn you Biotherm kun menitte lakkauttamaan itseruskettajakasvoveden, se oli parasta ikinä! Petyin myös hieman kun kuulin, että vartalolla ihan paras tuote ikinä, eli Vita Liberata ei ole tuonut Suomeen kuin ihan kevyesti ruskettavia kasvotuotteita. Tahtoo kunnolla sävyä! :´D Yhteenvetona toteaisin, että Cliniquen vanha suosikkini on Clarinsia tehokkaampaa, mutta Clarinsin käyttömukavuus kompensoi aika kivasti!

Mikä on teidän suosikkinne kasvojen itseruskettavista?

9 vastausta artikkeliin “Tippa (tai seitsemän) itseruskettavaa, kiitos!

  1. Tästä mä kiinnostuin jo silloin kun se tuli markkinoille, mutta olin unohtanut koko pullon olemassaolon :D Todellakin kokeiltava tätä nyt keväämmällä, kun tulee mun aika hankkia varaslähtö kesään ;)

    Tykkää

  2. Tää on ollut mun mielessä jo lanseerauksesta asti. Luulisin, että tämä olisi se tuote jota mun tulisi oikeasti käytettyäkin :) Vita Liberatan kasvogeeli oli ihan ok, mutta ei tarpeeksi kosteuttava sekään.

    Tykkää

    1. Mä laitoin juuri eilen viisi tippaa, ja totesin, että se on sopiva :D Mä lopetan edelleenkin kropan ruskettamisen talveksi, mutta kasvoilla pitää olla edes vähän väriä vuoden ympäri, muuten tunnen itseni ihan kuolleeksi ;)

      Tykkää

Jätä kommentti