Blogeissa on kirjoiteltu pelon kohteista, ja mulla sattuu nyt olemaan vähän liiankin sopiva aika kirjoittaa aiheesta.
1. Koirieni kuolema
Tämä pelko on aika usein läsnä, vaikka minulle aina sanotaankin, ettei tätä saa miettiä. Olen useasti miettinyt, miksi koiran pitää elää vain pieni murto-osa siitä, minkä ihminen. Koiran hankkiessa on käytännössä katsoen varma, että joutuu kokemaan ja kestämään sen menetyksen. Olen jossain vaiheessa jopa miettinyt, etten voi hankkia enää koskaan koiraa juuri tästä syystä. Tiedän, että tämä on elämää. Mutta on ihan hirveä ajatus, että tiedän joutuvani hyvästelemään rakkaan ystäväni jossain vaiheessa muutaman vuoden sisällä. Tietenkin kaikkien läheisten ihmistenkin kuolema pelottaa ajoittain, että koirien kuoleman pelkäämisestä tekee konkreettisemman se, että sen tietää varmuudella tapahtuvan max 10 vuoden sisällä.
Tuossa postauksen ensimmäisessä lauseessa viittasin siihen, että Riki-koirani on tällä hetkellä tosi sairas. Jouduimme vapunpäivänä eläinlääkäripäivystykseen sen kanssa, mutta syy syömättömyyteen, täydelliseen apaattisuuteen ja virtsan allelaskemiseen jäi epäselväksi. Huomenna menemme uudelleen lääkäriin, koska tiettyjä verikokeita ei päivystyksessä saatu otettua. Olen nyt kaksi päivää ollut jatkuvasti itku kurkussa, elimistöni on valmiustilassa, enkä pysty nukkumaan kunnolla. En ole koskaan nähnyt Rikiä näin kipeänä.
2. Tukehtuminen
Tukehtumista pelkään ihan hulluna. Olen varmistanut poikaystävältä, että hän osaa heimlichin otteen ja miettinyt, mitä tasoa päin juoksen, mikäli olen yksin kotona (näin oikeasti siis kannattaa tehdä, siis että saa painetta kohdistettua samalle alueelle, mistä heimlichin otekin otetaan). Vähän hymyilyttää tässä kirjoittaessani, mutta ei kyllä naurata silloin, kun ruoka meinaa mennä väärään kurkkuun. Se tunne on jotain ihan kamalaa. Olen (varmaankin jonkin laadukkaan kauhuleffan seurauksena) jossain vaiheessa pelännyt elävältä hautautumista, ja sekin liittyy juuri tukehtumisen tunteeseen. Ihan kauheaa :(
3. Vesi
Pelkään jossain määrin vettä. Tai oikeastaan sitä, mitä pinnan alla on. Muistan lapsena ja nuorena, kun siskon kanssa mökkijärvessä saimme toisemme pelkäämään ihan oikeasti, kun mietimme, että mitä jos täällä järvessä kuitenkin olisi valas. Tai hai? Tai joku hirviö? Jotenkin järvet ovat sameudessaan paljon pelottavampia kuin meri. Ei mua meressä pelota uida. Mutta jos vaikka ruotsinlaivalla tulisi jonkinlainen hätätilanne, niin menisin varmaan aivan toimintakyvyttömäksi. Muistan kun joskus nuorena laivalla oli sellainen taulu, mihin syttyi palamaan aina yksi uusi valo, mitä lähemmäs määränpääsatamaamme päästiin. Laskin aina mielessäni, että missä vaiheessa voisimme upota ja silti selvitä rantaan. Nykyisin yritän olla ajattelematta asiaa.
4. Hämähäkit ja torakat
Pelkään, pelkään, pelkään. Tämä ei ole sellaista inhopelkoa, että hyi kun on ällöttävää (niin kuin varmasti suurin osa ihmisistä ajattelee näistä eläimistä). Tunnen sellaista kunnon pakokauhupelkoa hämähäkkejä ja torakoita kohtaan. Olen lähestulkoon pilannut pari lomaa itseltäni, kun olen pelännyt (kyllä syystä), että hotellihuoneessamme on näitä otuksia. Thaimaassakin viime syksynä sain matkakumppaneiltani palautetta, että ”ei kai se nyt niin vakavaa ole” kun torakka juoksi ravintolan terassilla pöytämme alle, ja mä pomppasin paniikissa ylös, enkä pystynyt enää istumaan. Minua on myös kiusattu etelänlomalla siten, että on otettu valokuva torakasta ja tuotu mun nenän eteen nähtäväksi. Ei tarvinnut sillä lomalla paljon öisin nukkua :( Onneksi poikakaverini ja siskoni ymmärtävät pelkoni, koska heidän kanssaan matkustan eniten. Halusin opiskeluaikana lähteä Australiaan vaihtoon, mutta hylkäsin ajatuksen, koska tiesin, etten kestä siellä olevia hämähäkkejä.
5. Kaatuminen/pyörtyminen
Tämä on uusin pelkoni ja niitä ainoita, joista tiedän tarkkaan, mistä se johtuu. Lähipiirissäni vuosia sitten sattuneen kaatumistapauksen jäljiltä olen pelännyt pääni satuttamista aika paljon. Pelko on vielä ollut kuitenkin ihan realistista, kunne viime syksynä yllättäen itse pyörryin kotona ja löin pääni. Isompia vammoja ei kaatumisesta tullut, mutta olen siitä asti pelännyt kaatumista lähes hysteerisesti. Talven ensimmäisillä tosi liukkailla keleillä seisoin ulkovaatteet päällä koirat valjaissa ja lähes pusersin itkua, kun pelotti niin paljon lähteä ulos pääkallokeliin. Poikakaveri oli vähän ihmeissään ja totesi, että ”ei se nyt sentään mikään Mount Everest ole”. Tajusin vasta silloin, että pelko johtui tuosta pyörtymisestä. Seuraavalla viikolla kävin ostamassa itselleni naurettavan kalliit IceBug-nastakengät ja pystyin taas lenkkeilemään jäisessä kelissä ilman ahdistusta.
Sen haluaisin vielä yleisesti todeta, että mua suututtaa tosi paljon toisten pelkojen väheksyminen. Eivät pelot monestikaan ole järjellä tavoitettavissa, eikä se, ettei jotakuta pelota jokin asia, tarkoita, etteikö pelko voisi jollekin toiselle olla todellinen.
Pelkääkö kukaan samoja juttuja kuin mä? Jos ei niitä, niin mitäs sitten?
Miss Piggy`s Pearls 
Toivottavasti Riki voi paremmin ja on selvinnyt, että mikä sitä vaivasi. Kyllähän tuo pelottaa, että mitä omille koirille tapahtuu jne. Ampiaisia pelkään ja myös sitä, että kaadun liukkaalla ja telon käteni tms. Ilmeisesti ne Icebugit on toimivat ? Kerran olen pyörtynyt, ei ollut mukava kokemus. Pelkään myös yksinäistä vanhuutta.
TykkääTykkää
Tuo yksinäinen vanhuus on tosi pelottava asia. Mua pelottaa yleensäkin vanhuus, tai se, miten huonossa kunnossa sitä mahtaa olla, jos edes vanhukseksi asti elää :PIcebugit on ihan killerihyvät, pystyi kävellä jopa meidän kodin läheistä jäämäkeä ylös ja alas ihan huhhahhei ilman mitään ongelmia. Suosittelen lämmöllä kaikille ja varsinkin koiranomistajille, jotka joutuvat tarpomaan tuolla säässä kuin säässä! Lisäksi ei tarvita kuin pieni vetoliike koiralta, ja tasapaino saattaa mennä. Nuo kengät ovat aika halpa lonkkamurtumavakuutus ;)Mennään Rikin kanssa huomenna uudelleen lääkäriin, ei siis vielä tiedetä, mikä sitä vaivaa. Ja vointi on edelleen heikko :( Kiitos tsempistä!
TykkääTykkää
mun täytyy hankkia ne ens talveks. Niiltä löytyy ihan mukavan näköisiä malleja. Me ollaan huomenna täällä hengessä mukana. Sehän se on noiden eläinten kanssa, kun ne ei osaa kertoa, että mihin sattuu. :(
TykkääTykkää
Tukehtuminen on kamalaa. Mun on tunnustettava, että olen sählänä tyyppinä muutaman kerran vetänyt suihkussa ollessa vettä kurkkuun niin, että tuo tukehtumisen tunne on tullut tutuksi. Se on hirveää, vaikka aina olen saanut toistaiseksi kakosteltua hengitykseni normaaliksi. Mun mies vitsaileekin, että joku kerta tukehdun vielä omaan sylkeeni. Ei ollenkaan aiheeton pelko, eikä naurun asia. :/ Vaikka hymyilenkin tässä omalle toheluudelleni.Omat pelkoni kerroinkin aiemmin blogissani: ruumiit, hämähäkit, yksinäisyys…
TykkääTykkää
Ai niin ja ihan hirveä tuo Rikin juttu. Isot halit sinne ja Rikille!
TykkääTykkää
Hui hitto, mäkin olen joskus miettinyt, että voikohan sylkeen tukehtua :(Kiitos paljon Jonna! <3
TykkääTykkää
Toivottavasti Riki vo pian paremmin :/! Minäkin pelkään paljon pyörtymistä. En ole tosin koskaan pyörtynyt, mutta saan tietyissä tilanteissa paniikkikohtauksia, joiden yhtenä oireena on huimaus. Silloin tuntuu, että ihan kohta on vintti pimeänä. Eli mun pyörtymispelko liittyy enemmänkin assosioituun paniikkiin ja ahdistukseen. En voi edes kuvitella, miten pelottavaa olisi oikeasti pyörtyä ja satuttaa pää! :O
TykkääTykkää
Mun mielestä paniikkikohtaukset kuulostaa tosi pelottavilta :( Tavallaan niissä on pyörtymisen kanssa tosiaan jotain samaa, voi tulla milloin vaan ja olo muuttuu ihan kamalaksi. Mäkin muistan pyörtymisestä sen, että pimeys ei ole ennen koskaan tuntunut NIIN pimeältä kuin silloin :/Kiitos paljon tsempistä!
TykkääTykkää
Toivottavasti koissu on pafrempi. Minkä ikäinen hän on? Jouduin puolitoista vuotta sitten luopumaan omasta koirastani, jonka kanssa tuli juuri 18 vuotta täyteen yhdessä. Onhan siinä ikää, mutta en tietty osannut odottaakaan rakkaan koissun joutuvan tilanteeseen, jossa se on niin sairas, että lopetuspiikki oli ainoa vaihtoehto.Syynä oli keuhkoihin levinnyt syöpä, joka suorastaan räjähti siellä parissa viikossa ensimmäisistä oireista. Jälkeenpäin oli paha olo siitä, etten ollut huomannut aiemmin. Koira ei ollut koskaan elämässään sairastellut, paitsi pikkupentuna parvon ja penikkataudin tuolla Persianlahdella, josta hän on kotoisin.On se luopuminennjostakin niin rakkaasta aina yhtä hirveä paikka.
TykkääTykkää
Riki on 9 vuotta. Kylläpä sun koira eli pitkän elämän! Mutta kyllähän se ihan kamalan kamalaa on ystävästä luopua, oli se miten vanha tahansa :(
TykkääTykkää
Mä pelkään myös vettä, tai sitä mitä siellä on. Kirkas vesi ei asiaa auta. Esim Thaimaassa oltiin miehen kanssa päivän veneretkellä, jossa pääsi snorklaamaan. Mä en yksinkertaisesti pystynyt menemään sinne ihanaan kirkkaaseen veteen koska siellä oli niitä kaloja. Kiva sitä oli kannelta seurata, mutta ajatus siitä, että siellä olisi pitänyt itse olla… YH! Veden lisäksi olen aina pelännyt korkeita paikkoja ja putoamista. Tästä pelosta olen tosin onnistunut pikkuhiljaa vierottamaan itseäni; Eiffel-torni, Tallinnan ja Berliinin TV-tornit käyty ylhäällä heilumassa. Viime kesänä ylitin itseni vielä hyppäämällä tandemhypyn. Oli muuten mahtavaa ja ensi kesänä mennään uudestaan :)Tsemppiä sinne Rikille ja muille!
TykkääTykkää
Jokaisen pelko on kyllä ihan omanlaisensa. Mulla tosiaan helpottaa se, jos näen, mitä pinnan alla on.Mä myös pelkään korkeita paikkoja, pystyn olemaan esim. korkeassa rakennuksessa koska se on paikallaan, mutta en missään liikkuvassa. Lentokoneissa en tykkää olla, mutta se on jo niin korkealla ja kyyti (yleensä) tasaista, että menee. Kaikkein kamalimpia on esim. sellaiset köysiratashissit, apua :/ Vähänkö hienoa, että olet voittanut pelkosi :)Kiitos!
TykkääTykkää
Voi, Rikille paranemista.Itsellä sama kissojen suhteen, siis se että niistä joutuu joskus enemmin tai myöhemmin luopumaan. Oon koittanut itseasiassa tehdä mielikuvaharjoituksia (what??) sellaisen tilanteen sattuessa, jos jokin onnettomuus tms tapahtuu ja löydän jonkun kissoista elottamana. Se, että mitä sellaisessa tilanteessa ylipäätään tekisin, on vieläkin jäänyt vähän kysymysmerkiksi. Ajatus kun sinänsä on jo hyvin hajottava, ei sitä tavallaan ehdi päästä kehittämään ratkaisua, mitä tilanteessa tekisi.
TykkääTykkää
Kiitos Anna!Tiedätkö, mä olen käynyt päässäni läpi samaa. Tai mulla se ei liity niinkään siihen, mitä käytännössä tekisin, vaan siihen, miten selviäisin henkisesti. Mutta niin kuin sanoit, ajatus hajottaa niin paljon, etten koskaan ole vielä pystynyt mielikuvissani toteamaan, miten homma etenisi :/
TykkääTykkää
Noh, nytpä tiedän senkin, miten reagoin tuollaisessa tilanteessa. Vähän jopa hymyilyttää tämä meidän keskustelu… Olin nimittäin todella paljon järkevämpi ja rauhallisempi, kuin olisin IKINÄ voinut itsestäni uskoa. Plus, että en joutunut (ainakaan vielä) lataamoon. Jah ;)
TykkääTykkää
Voi kurjuus, kaikkea hyvää sulle ja Rikille, pidän peukkuja, että asia selviää parhain päin! Ihan tuli itku silmään. Jaksuja Salla ja iso hali!Kyllä minäkin aina joskus mietin koirien kuolemista, vaikka se ihan tyhmää onkin. Olen myös koirista enemmän huolissani kuin lapsista silloin, kun koirat ovat kipeänä. Kuulostaa varmaan monen mielestä kauhealta, mutta lapsilta voi aina kysyä (paitsi tietenkin ihan pieniltä) mihin sattuu jne. ja ihmisiä osaan hoitaa ja ymmärrän ihmisten vaivoista. Koirat eivät pysty puhumaan ja kertomaan missä vika enkä tiedä koirien sairauksista tai niiden hoidosta hevon kukkua, niinpä tunnen itseni tosi avuttomaksi ja huolestun ja pelästyn ja vaikka mitä. Lisäksi ihmisille on suht vaivattomasti apu saatavilla milloin vain, eläimille ei välttämättä.
TykkääTykkää
Kyllä mä ymmärrän, mitä tarkoitat. Kyllä olisin Rikin kanssa voinut maksaa mitä vaan, että hän olisi osannut puhua ja kertoa, että sattuuko ja mihin ja kuinka paljon. Ja olen täysin samaa mieltä siitä, että eläimille varsinkin juhlapyhinä ja viikonloppuna kuten meillä, on tosi vaikea saada apua, ja joka tapauksessa joutuu maksamaan itsensä kipeäksi.
TykkääTykkää
Rikille haleja täältä ja toiveita, että paranee pian! Mulla on ihan sama kaatumispelko ja sen vuoksi inhoon liukasta talvea:/
TykkääTykkää
Kiva kuulla, että en ole yksin kaatumispelkoni kanssa :)
TykkääTykkää
Voi meitä! Mäkin laskin ruotsinlaivalla niitä valoja, enkä vieläkään mene kovin mielelläni laivalle yöksi Estonian jälkeen. Nämä pelkopostaukset ovat siitäkin hyödyllisiä, että huomaa että muut pelkäävät ihan samoja asioita, ei olekaan yksin. :)Pikaista paranemista hauvalle!
TykkääTykkää
Huh, onpa helpottaa, että on toinenkin valojen laskija! Olen ajatellut, että kukaan muu ei varmaan ole ollut yhtä höhlä ;)
TykkääTykkää
Mä olen samaa mieltä siinä, että toisten pelkoja ei tulisi väheksyä. En ymmärrä, kun jotkut tuhahtelee, että ”voi, äläs nyt”, kun toiselle se jokin pelko saattaa olla isoin asia. Täytyisi yrittää aina rinnastaa toisen ”lällyltä” vaikuttava pelko siihen omaan isoimpaan. Silloin sen tajuaa parhaiten. Mä naputtelin just elämäni aakkoset blogiin ja oon miettinyt, että pitäisikö tehdä tällainenkin pelko-postauskin. Ehkä teenkin :) Mäkin olen muuten pelännyt laivojen uppoamista, sen jälkeen kun katsoin joskus tosi nuorena Titanicin. Onneksi nykyään pitäisi olla ihan turvallista matkustaa.Toivottavasti Riki voi pian paremmin!
TykkääTykkää
Juuri näin! Jos itseä ei pelota joku asia, se ei tarkoita, etteikö joku muu voisi pelätä sitä ihan kuollakseen.
TykkääTykkää
Voimia sinulle ja Rikille! <3 Toivon koko sydämestäni, että olisi ohi menevä juttu tai joku ei niin vakava juttu. Muistin sinun pelkoja lukiessa, että minäkin pelkään vettä. Tai siis sitä mitä siellä on… minä en voi yksin uida syvässä vedessä, varsinkin jos se on sameaa. :O Minulla on kammo. Mielikuvitus laukkaa jne. Olen meinannut hukkua, kun olen saanut paniikkikohtauksen, jos jalkaani on osunut jokin vesikasvi. Samalla meinasin hukuttaa miehenikin. Nyt naurattaa, vaikka tilanne oli sillä hetkellä oikeasti vakava. Paniikkikohtauksessa yritin kiivetä mieheni syliin turvaan, mutta siitä ei tullut mitään, kun hysteerinen ihminen lähinnä vain painaa toisen veden alle. En ymmärrä mikä minuun meni? :/ Kun olemme mieheni vanhempien mökillä, niin käymme yhdessä uimassa pienen lenkin, mutta minä en pysty lähtemään kauas, sillä alan panikoimaan. En ikinä pysty jaloillani etsimään niitä kiviä, joilla seisomme järvessä. Pysyttelen mahdollisimman lähellä pintaa. Uskallan sukeltaa, mutta en mene syvälle. Kammo johtuu varmasti siitä, että en näe minkä päällä olen.
TykkääTykkää
Ihan sama juttu, mitä syvempää, sen pahempaa! On ihan kamala ajatus, mitä kaikkea niihin metreihin vettä mahtuu…..! Luulen, että meillä molemmilla on vilkas mielikuvitus, ja se ei tässä tapauksessa ainakaan auta asiaa… ;) Mä uin myöskin vaan ihan laiturin edessä, enkä koskaan mökillä lähde syvemmälle.
TykkääTykkää
Muistan kun sain ensimmäisen koirani, joskus peruskoulun ensimmäisillä luokilla. Itkin vähintään, jokatoinen viikonloppu, että mitä teen kun rakas pallero sitten kuolee. Asiaa ei auttanut, että saimme koiran kun se oli jo 6-vuotias. Nyt sitten syksyllä se tuli eteen. Ajattelen aina, että voi kumpa eläimet kuolisivat kotiin. Meilläkin tuo neiti oli jo aika sairas ja molemmat silmät olivat sokeitakin, vaikka ei se kyllä tuntunut haittaavan, nenän avullahan nuo koiruudet joka paikkaan menevät. Se on yksi kauheimmista päätöksistä, kun eläin alkaa olla sen verran sairas, että se pitää viedä lopetettavaksi. Vaikka silloin kun se koira oli moneen kertaan (varsinkin karvanlähtöaikana), tuli kiroiltua sitä niin kyllä sitä koiraa on tullut uutta katseltua.Voin myös samastua tuohon pyörtymis/kaatumispelkoon. Itse olen pyörtynyt monta kertaa ja pari kertaa myös labrassa. Olin yksin toiseessa huoneessa lämmittämässä sormia ja yht’ äkkiä alkoi näkökenttä reunoilta sumentua. Istuin hetken aikaa ja sitten ajattelin mennä takaisin siihen näytteen otto tuoliin. Matkalla pyörryin ja kaaduin sellaisen teräsvaunun päälle. Saivat kyllä hoitajat juuri kiinni ennen kuin osuin lattiaan. Tuolissa vasta heräsin ja ihmettelin miksi vaatteet ovat veressä. Siitä kyllä jäänyt kammo, mutta olen kyllä huomannut, että sen osaa ennustaa jos alkaa pää painamaan.Voimia sinulle ja koira ystäväisellesi!
TykkääTykkää
Joo hyi hitto se tunne on kamala, kun alkaa silmissä sumentua :( Mullakin on ollut sellaisia lähelti piti -tilanteita useita, mutta olen aina ehtinyt makaamaan tai joku on ehtinyt auttamaan. Kyllä, päätös viedä koira viimeiselle matkalla on jotain ihan hirveää. Mutta myös vastuuta, joka jokaisen koiran omistajalle kuuluu. Koira kun ei osaa sitä päätöstä itse tarvittaessa tehdä. Oletko jo toipunut vähäsen koirasi kuolemasta? Olen tässä miettinyt itse, että milloinhan ei enää tarvitse huolehtia, että on nenäliina koko ajan mukana…
TykkääTykkää
Kyllä se pahin on jo ohi. Enään ei itku kurkussa tarvitse kaverista puhua ja helpompi vaalia niitä hyviä muistoja. Vieläkin tulee kyllä Nelli mieleen, esim. jos tippuu ruokaa lattialle olisi se äkkiä ollut paikalla. Ja se kun koiraa ei ole niin huomaa, että mökillä sitä eniten huomaa, kun ei yksi ole aina selän takana tai vieressä kun sahaa puita tai lapio hiekkaa. Välillä nuuskuttelen sen vanhoja leluja (ällöä, tiedän) kun kova ikävä iskee.
TykkääTykkää
Pusuja Rikille <3En pysty uimaan sameissa vesissä. Olen ihan varma, että joku tarraa jalkaani ja vetää mut pinnan alle. Pyörtymistä olen pelännyt siitä lähtien kun pyörryin neljä kesää sitten ravintolan pöytään. Meinasin sen jälkeen useampaan otteeseen saada paniikkikohtauksen ollessani ravintolassa syömässä, kun pyörtymistilanne nousi mieleen. Kesti kauan päästä siitä tunteesta ja ajatuksesta yli.
TykkääTykkää
Tiedän todellakin, mitä tarkoitat. Mulla oli sama juuri tuon liukkaalla kelillä lenkkeilyn kanssa, ei meinannut tulla yhtään mitään :/ Kamala kyllä tuo sunkin kokemus :(
TykkääTykkää
Tiedän jo sen että kun Myssy kuolee (tai siis sehän ei kuole ikinä, en suostu siihen!!) niin mää joudun lataamoon. Se on mun lapsi. Se on jo kohta 13 vuotias ja välillä huomaan että se ei enää oo niin notkea kuin aijemmin, vaan vaikuttaa vähän jäykältä. Ja se mua pelottaa… :( Onhan Rikillä kaikki jo ok?
TykkääTykkää
Tiedätkö, mä oon sanonut, että sitten kun Rikistä aika jättää, niin mä tuun flippaamaan ihan totaalisesti. Olen käyttänyt nimenomaan noita sanoja, että joudun lataamoon. Mutta tietkö en ole ainakaan vielä joutunut. Ihminen on ilmeisesti paljon vahvempi, kuin uskookaan! Mä olen ainakin yllättynyt omasta kapasiteetistani. Tosin, en nuolaise ennen kuin tipahtaa, voihan joku totaalinen romahdus vielä tulla…
TykkääTykkää
Tsemppipaijaus Riki-koiralle! Viime kesänä jouduin viemään parhaan nelijalkaisen ystäväni viimeiselle matkalle :( vieläkin surettaa ja ikävä sitä on kova! Kokoajan on pohdinnassa uusi koira, mutta en taida kestää enää sitä että siitä joutuu sitten luopumaan itsestä riippumattomista syistä.
TykkääTykkää
Otan osaa :( Sehän se ristiriita ja kauheus on, että koiran hankkiessaan tietää tämän olevan jossain vaiheessa edessä :/
TykkääTykkää
Pelkoja ei todellakaan saisi missään nimessä väheksyä. Myönnän, että itsekin on tullut naurahdettua kerran tai kaksi kaverien peloille, mutta kiusaamaan en silti kyllä olisi ikinä lähtenyt :( Luulen myös, että pelkääminen on luonnollista ja sille on ihan biologinen syy: nyt kun ihmisen ei koto-Suomessa tarvitse pelätä petojen tai vihollisten takia, psyyke kehittää pelon tavallaan siltä varalta että ihmisen mieli joutuu ”harjoittelemaan” ahdistavia tilanteita etukäteen. Muinaisaikoina oli varmasti syytä pelätä käärmeitä ja ties minkämoisia otuksia kun ei tiennyt, mikä niistä mahdollisesti kuolon toisi. Nykyään tavalliset, arkielämän asiat voivat herättää jonkun uinuvan biologisen vaiston ja saada pelkäämään, ei siihen välttämättä edes tarvita mitään varsinaista traumaa.Kuten huomaat, niin olen näiden pelkopostausten myötä pohtinut pelkoa paljonkin ilmiönä. Ihan hyödyllistä miettiä pelon alkuperää.Ja voi muru, hirveästi jaksamisia tilanteeseen :( <3 Haluaisin sanoa vaikka mitä, mutta tiedän ettei mikään nyt lohduta. Mutta olet ajatuksissani näin vaikeana hetkenä!
TykkääTykkää
Kiitos kun jaoit mietteitäsi, kuulostaa tosi loogiselta! Mulla esim. hämähäkkeihin tai veteen ei liity mitään kauhukokemuksia tai mitään, olen vain aina pelännyt niitä. Kiitos <3
TykkääTykkää
Poistin oman pelkopostaukseni ja tuskin sitä jaksan palauttaakaan enää. Tukehtumista pelkään itsekin, mutta silti syön tosi huolettomasti: nielen isoja palasia jne. Mutta kuten jo sulle FB.ssa kommentoin, itse tuota heimlichia on vaikea tehdä, ea-kouluttajamme mukaan tässä on onnistunut ihan vaan muutama ihminen ja hekin ovat lääkäreitä. Ja jos onnistuisikin, niin kuolee sisäisiin vammoihin tms, joita tuosta aiheutuu. Mutta, parempi se kai on kuitenkin yrittää, jos siltä näyttää? :D Hui, kamala ajatus.
TykkääTykkää
Joo siis mähän aina nauran kun puhun tuosta tasoa päin juoksemisesta, mutta hitto pakkohan siinä tilanteessa olisi jotain yrittää :P Ja hei hyvä tietää, että muija on käynyt ea-kurssin, voin tulla teille toistekin syömään ;D
TykkääTykkää
Hahaha, joo, mut en oo kyllä koskaan testannut otteita ”tosi tilanteessa” :D
TykkääTykkää