Kahvi · Kahvilat · Ruoka ja juoma

Ei näin äiti, ei näin!

Mä suhtaudun kahviin suurella tunteella. Juon pahaa kahvia vain äärimmäisessä kofeiinin puutteessa (sitäkin tapahtuu ahhah) ja olen töihinkin roudannut oman pressopannun. Mikään ei piristä työpäivää paremmin kuin kuppi hyvää kahvia. Olen oppinut pressopannun käyttämisen tätini ja äitini kautta, Tanskassa asuva tätini ”toi maahan” eli tutustutti meidän Bodumin pressopannuihin jo 15-20 vuotta sitten. Sainkin ensimmäisen Bodumini tädiltä ylioppilaslahjaksi, ja tuo samainen pannu on juuri se, joka palvelee mua edelleen päivittäin työpaikalla. Kestävää kamaa siis! Yhteiset kahvihetket ovat olleet niitä, joista ei ole äidin ja tädin kanssa tingitty, ja oltiinpa Roskildessa, Kööpenhaminassa tai Helsingissä, aina hakusessa on kahvila, josta saa loistavaa kahvia.

Tätini viimeksi käydessä Suomessa hän kertoi, että voi hyvin lämmittää Bodumilla keitettyä kahvia parin tunnin päästä mikrossa. Ja se on kuulemma hyvää. Mä taisin huutaa mitäääääääääää aika kovalla äänellä. Tähän sitten äitini komppasi, että hänkin tekee välillä niin, ja kahvi on ihan hyvää. Voin kertoa, että koin tuolla hetkellä pienen kuoleman. Mä olen luullut, että nämä perheenjäseneni ovat kahvihifistelijöitä, mutta he juovatkin MIKROSSA LÄMMITETTYÄ kahvia. (Ja tietenkin kokeilin tätä testimielessä, ja ei, se EI maistunut hyvältä). En voi muuta sanoa, kuin että ei näin äiti!!

Tämän esipuheen saattelemana kerron teille Tampereen ihanimmasta paikasta (huimalla parin tunnin kokemuksella), nimittäin Vohvelikahvilasta. Kissis onneksi tiesi paikan, ja mä vohveleita rakastavana olin tietysti heti messissä.

Meillä oli tiedossa kosmetiikkabloggaajien kanssa lounas klo 13, mutta olimme siinä 12 aikaan jo niin nälkäisiä, että otimme suolaiset vohvelit. Eikä tietenkään makeaa voinut jättää maistamatta ;) Mun suolaisessa vohvelissa oli vohvelitaikinaan leivottuna fetaa ja sipulia ja päällä tomaattia ja rucolaa. Voin kertoa, että oli ihan hemmetin hyvää. Puhumattakaan nyt tästä makeasta lakuvohvelista <3 Lakujäätelöä, kermavaahtoa ja lakukastiketta. En ole tainnut mitään noin hyvää syödä aikoihin!

Oli muuten ihan yberluksusta, että kaiken (jopa jäätelöt!) sai laktoosittomana, siis täysin! Olen tottunut siihen, että vähälaktoosinen on paras, mitä monessa paikassa on tarjota, ja jäätelöt ovat aina jotain kämästä vaniljajäätelöä lukuun ottamatta tavallisesta maidosta. Tästä siis suurensuuri plussa Vohvelikahvilalle! Palvelukin oli tosi ystävällistä :)

Ainoa miinus oli paikan kahvi, tai siis kahvikone, jonka tuotoksia en sitten halunnut maistaa. Toki voin olla väärässäkin, mutta kone näytti sellaiselta lääkäriaseman odotushuoneen tai työpaikan koneelta, jonka kahvit ovat taskulämpimiä litkuja. Kertokaa joku, jos olette juoneet mestan kahvia, millaista oli? :)

Blogitapahtuman tuoksinassa alkoi kahvihammasta kolottaa, ja Plevnan kahvia yhden kupillisen juoneena innostuin ajatuksesta lähteä käymään Tampereen Kahvipaahtimon kuppilassa hakemassa hieman parempaa mustaa kultaa.

Otin soijalaten, jota en valitettavasti pysty kunnolla arvioimaan, koska se ei maistunut juuri muulta kuin soijamaidolta. Eri paikoissa soijalattea juoneena olen huomannut, että soijamaitoja on todella eri makuisia. Esimerkiksi Robert`s käyttää nimenomaan erikoiskahvien valmistukseen tarkoitettua soijamaitoa, joka ei peitä itse kahvin makua. Tampereen Kahvipaahtimolle vinkvink ;) Muuten ehkä haukkuisin saamaani lattea vähän (juuri tuon käytetyn maidon takia), mutta tytöt sanoivat, että heidän kahvinsa olivat tosi hyviä :)

Ostin mukaan pussillisen Tammer Pehmeä -kahvia ja se on kyllä aivan loistavaa!

Kahviaiheeseen liittyen en malta olla vilauttamatta uutta ystävääni, Airamin termosmukia. Näin tällaisen kaverilla ja ihastuin heti tähän retrotermokseen mukimuodossa. Ystävä huomasi innostukseni ja osti mulle sitten samanlaisen :)

Kannen saa lukittua kiinni ja se aukeaa kätevästi pienellä sormen liikkeellä. Ja muki pitää muuten kahvin tosi hyvin kuumana, ihan ässä kaveri viikonloppujen koirapuistoreissuille (tai Tampereen junaan jos ei halua juoda junan pahaa kahvia hahhaa) :) Ja on niin nätti <3

Onko täällä tamperelaisia? Käyttekö Vohvelikahvilassa tai Kahvipaahtimolla? Mä voisin lähteä uudelleen Tampereelle ihan vaan ton lakuvohvelin takia =D

Niin ja tuleeko joku muukin pahalle tuulelle pahasta kahvista? Yleisin versio pahasta kahvista on taskulämmin kahvi, joka on saatanasta. Näin. Kiitos avautumismahdollisuudesta :D

20 vastausta artikkeliin “Ei näin äiti, ei näin!

  1. En lämmitä kahvia mikrossa, mutta tunnustan juovani usein jäähtynyttä kahvia. Keitän ihan halpis-pannulla kotikahvini ja hulautan sen isoon Iittalan Taika-mukiin. Usein surffailut, meikkailut ja muut säätämiset saa aikaan sen, että kahvi jäähtyy kuppiin. Siltikin juon herkkuni välillä pienten päänpuistatusten kera. En ole kahvini suhteen hifi, mutta viime lauantaina sen iltapäivän puute kostautui päänsärkynä myöhemmin. Sunnuntaina tarvittiinkin kunnnon kofeiini-kyllästys ennen liikkeelle lähtöä. Me käytiin Martinan kanssa Kuparitalon Vohvelikahvilassa http://www.kuparitalonvohvelikahvila.fi/ (matkittiin teidän ajatusta). Ihana paikka, lähellä rautatieasemaa ja lämminsavulohi, pähkinäsuklaa vohvelit olivat kerrassaan mahtavia. Meen sinne toistekin oli niin hyvää. Kyseisen paikan kahvila tarjoiluja ei testattu, kiitos kahvimarinoinnin, mutta nälkä lähti.

    Tykkää

    1. :D Mä en juuri tuon takia keittänyt aiemmin kahvia ennen töihin lähtöä. Join mukista ehkä kolmanneksen ennen kuin se ehti jäähtyä mun suhatessa ympäri kämppää. Asian on muuttanut kohdallani Dolce Gusto, siitä tulee kupillinen niin nopeasti (ja on aika pieni), että sen ehdin juoda aamulla :)Oooooh, pähkinäsuklavohveli kuulostaa taivaalliselta <3 Oliko siinä kenties Nutellaa..? Mä RAKASTAN Nutellaa :)

      Tykkää

  2. Ei mutsi, EIIIIIII!! Tosin muistelen taannoista kertaa, kun eräät (…) oli keittäny liian vähän vettä ja lisäs sit lopun veden suoraan raanasta purujen päälle. En siis yhtään muista, ketkä oli asialla :-P Ihanalta näyttää noi vohvelit! Satuitko huomaamaan, olisko niillä ollu gluteenittomia? Ja soijamaidolla on todellaki välii. Joskus saa ihan hirveetä pskaa, joka peittää kahvin maun ihan kokonaan!

    Tykkää

    1. Muahahahaaaaaa!! Mutta hei, oltiin silloin 18 v, se on hyvä puolustus :D Ei niin nuoret vielä ymmärrä hyvän kahvin päälle ;)On gluteenittomia myös. Kelaa mikä mesta! Tehdäänkö kesäretki Tampereelle? :DMä opin kanssa tuosta soijalatesta viimeistään sen, että jos en ole varma, minkälaista soijamaitoa on käytössä, otan latteni tavallisesta maidosta :P

      Tykkää

    2. Mä itse asiassa olin aatelluki ehdottaa kesäretkellä joko Tampereelle tai Turkuun! Mut Tre sopii tosi hyvin 😄 Ja BM on hyvää aina ja kaikissa olosuhteissa!

      Tykkää

    3. Mä itse asiassa olin aatelluki ehdottaa kesäretkellä joko Tampereelle tai Turkuun! Mut Tre sopii tosi hyvin 😄 Ja BM on hyvää aina ja kaikissa olosuhteissa!

      Tykkää

  3. Hahahhhaha, nyt sä kuolet, mutta mä kyllä välillä lämmitän mikrossa ihan tavallista suodatinkahvin. Ei se hyvää ole, mutta kun on kiire ja kofeiinia on saatava. Kylmänä tai haaleana en pysty juomaan, joten mikro on ainoa vaihtoehto. Tosin nyt mä olen sattuneista syistä vaihtamassa kokonaan teehen, kofeiini saattaa pahentaa tätä nykyongelmaa. Nyyh, mä kyllä rakastan (hyvää) kahvia. :/

    Tykkää

    1. Ainakin Prismasta saa, ja voisin kuvitella että miksei Stockalta ja Sokokseltakin! Se on kyllä niin nätti, ja nyt Airamin termarien 80-vuotisjuhlan kunniaksi kehitetty klassikkomuki :)

      Tykkää

  4. APUA! Saako nyt kuolla… Tiedät varmaan mun suhtautumisen kahviin. ;) Totuus on, että kovin harvoin uskallan tilata muuta kuin erikoiskahveja, tosin niissäkin saa olla tarkkana, sillä monessa paikassa on myynnissä espressona segafredon tuhkakuppivettä, mitä ei voi kahviksi kutsua. :D Vohvelit näyttää herkuilta :p

    Tykkää

    1. Mun mielestä taas erikoiskahvien kanssa voi mennä helpommin metsään :D Ihan älyttömän usein saa sellaista justjust lämmintä lattea, yyh.Ne oli herkkuja :)

      Tykkää

    2. Hahaa, mä oon just se joka tilaa laten nössöversiona eli ei-niin-kuumana, että saan sen juotua nopeesti :D T. HerkkissuuLiian monta taukoa meni töissä siihen, että puhaltelin latteeni, enkä lopulta ehtinyt juomaan sitä. Noin muuten oon kyllä sen verran kahvinirso, etten uskalla tilata suodatinkahvia juuri missään. Mielummin kärvistelen kahvitta kuin juon pahaa.

      Tykkää

  5. Mä arvostan hyvää kahvia (se Tampereen latte oli järisyttävän hyvää), mutta juon usein aamukahvin kylmänä sporttipullosta, tuttipullosta tmv. matkalla töihin. Tai mukista pillillä, jos on huulipuna jo levitettynä. :D Aamuisin se on vaan polttoainetta, jota on saatava. Muulloin nautiskelen mielelläni. :)

    Tykkää

  6. Molemmat paikat toki erittäin tuttuja näin tamperelaisena ;) Paahtimon cappucino on älyttömän hyvää, tykkään! Olen ostanut myös mukaan Sidamoa ja Luomua (4-5 paahtoaste) ja hyvää on kun mutteripannulla tekee. Mun yövieraat saa aina luksuskohtelun, kun teen mutterilla aamulatet maidonvaahdotuksineen päivineen ja makusiirappejakin löytyy useita :D Tervetuloa siis seuraavalla Tampere-reissulla Elisan kotikahvilaan! Mielelläni tarjoan tsufeet ^_^

    Tykkää

Jätä kommentti