Blogitapahtumat · Hiukset · Suihkutuotteet · Vartalotuotteet

Inspiroitumassa uusista hius- ja vartalotuotteista

Pakollinen vessakuva

Heippahei! Mulla oli torstaina tavallista (paljon!) kivempi aamu. Sain nimittäin kutsun Kauneus- ja hyvinvointiaamuun, jossa mukana olivat muun muassa Herbina, TRESemmé, Sunsilk, Dove Hair, Kämp Spa ja ESPA. Tilaisuus järjestettiin kauniissa Villa Katayassa, jossa oli katettu vieraiden iloksi upea brunssikin. Minä saavuin paikalle jonkin verran myöhässä, joten en valitettavasti saanut kuvia ruokia notkuvasta pöydästä.

TRESemmén pisteellä esiteltiin uusia Oil Elixir -hiusöljyjä leikkimielisen tuotetestailun avulla. Pöydällä oli neljää eri hiusöljyä etikettömissä pikkupulloissa, ja tarkoituksena oli testata öljyjen tuoksua, levittyvyyttä, koostumusta ja kiiltoa. Havainnot kirjattiin ylös, minkä jälkeen sympaattisen hiusmuotoilija Taavi Vuokkovaaran kanssa sai käydä läpi, mitä pulloissa oikeastaan oli. Ihan älyttömän kiva idea, mä olin ihan kuin pikkulapsi täyttäessäni lomaketta ;) Testailun jälkeen selvisi, että mukana kisassa oli ollut TRESemmén lisäksi Redkenin ja Garnierin tuotteet. Valitettavasti en millään muista neljättä öljyä. Sokkotestin perusteella pidin eniten TRESemmén ja Garnierin tuotteista. Aika uskomatonta, että monta kertaa kalliimpi Redken jäi ainakin tässä kisassa häntäpäähän!

Sunsilkilta esittelyssä oli uusi Smooth & Shiny -sarja, jonka tuotteissa on arganöljyä ja manteliöljyä. Tuotteet olivat pirtsakoissa keltaisissa pakkauksissa.

Dove Hair toi tapahtumaan Intensive Repair -sarjan, jossa on shampoon ja hoitoaineen lisäksi kaksi eri tehohoitoa vahingoittuneiden hiusten elvyttämiseen.

Vaseline oli mukana Healthy Hands & Stronger Nails -käsivoiteen ja Rosy Lips -huulivoiteen voimin. Tilaisuudessa oli mahdollista saada rentouttava käsihierontakin.

Luksusta tilaisuuteen toi brittiläinen kauneushoitolasarja ESPA, joka on nyt ensimmäistä kertaa saatavilla Skandinaviassa, eli Kämp Spassa. Kämp Span hyvän olon lähettiläs, uskomattoman säteilevä Anne Kukkohovi oli tilaisuudessa puhumassa hieman spa-maailman trendeistä ja kertomassa ESPAsta.

Tapahtumassa oli lyhyet luennot myös Herbinan uudesta Kaura-suklaa-sarjasta ja allergioista. Valitettavasti en saanut Herbinan pisteeltä kuvaa, kun siellä oli mahdollista saada rentouttavaa käsivarsihierontaa uutuustuotteilla, enkä bongannut pistettä kertaakaan tyhjänä kuvausta varten. Samasta syystä en myöskään käynyt itse hieronnassa. Täytyy järjestää oma spa Herbinan herkullisen tuoksuisilla tuotteilla kotona ;)

Poistuin tilaisuudesta näin ruhtinaallisen tuotekassin kanssa, huhhuh! Saimme mukaamme kaikki esittelyssä olleet tuotteet ESPAn tuotteita lukuunottamatta. ESPAlta lahjakassissa oli oikeassa etukulmassa näkyvä lahjasetti, jossa on pienet pullot kylpy- ja vartaloöljyä.

Hirveä kasa tuotteita kokeiltavaksi, mistähän sitä aloittaisi? Nämä tuotteet kiinnostavat eniten, joten aloitetaan TRESemmén värjättyjen hiusten öljyllä, Vaselinen käsivoiteella, Sunsilk Smooth & Shiny öljysuihkeella, Herbinan Kaura-suklaa-vartalovoilla ja Vaselinen Rosy Lips -huulivoiteella.

Ainoa pettymys tapahtumassa oli, että kutsun tiedoista poiketen tilaisuudessa ei ollutkaan mahdollisuutta nähdä alaripsien pidennysten tekoa tai ottaa sellaisia. En usko, että olisin herkkine silmineni uskaltautunut pidennyksiä ottamaan, mutta olisin ehdottomasti halunnut nähdä, miltä pidennykset alaripsissä näyttävät! Harmin paikka siis, että tämä ei ollutkaan mahdollista. Muuten mulla oli kyllä ihan mielettömän ihana aamupäivä ja erityisen hauskaa oli tavata muita kauneusbloggaajia! :) Kiitos seurasta tytöt!

12 vastausta artikkeliin “Inspiroitumassa uusista hius- ja vartalotuotteista

  1. Kaura-suklaata eli suklaapuuroa! Mä haluun! Sulla on muuten kuomaseni ihana neuletakki. Anne K. on ihan supertyöllistetty. Aina kun avaan töllön, Anne on siellä. Aina kun meen Sokokselle, Anne on juontamassa. Aina kun kuuntelen radiota, Anne höpöttelee. Mulla on sama darra Annen kanssa kun Kyösti Pöystillä Phil Collinsin kanssa. :D

    Tykkää

    1. Kiitos, mäkin tykkään! Täydellinen heräteostos (näin neuletakin Lindexin ikkunassa matkalla lääkäriin, ja kävin hakemassa sen poies ;) viime syksynä, mutta siitä tuli välittömästi ihan mun lemppari.Se on kyllä totta, Anne on joka paikassa! Mutta hänet kun näkee ja häntä kuuntelee livenä, en ihmettele miksi. Mieletön karisma naisella!

      Tykkää

  2. Tuo vaselinen käsivoide on ihan paras! Kosteuttaa, kestää käsipesut ja kuivuu hetkessä :).Hah, minuun iski se kaikista halvin hiusöljy :’D.Jäätävät ruuhkat joka hoitopisteellä oli kyllä vähän miinusta :/. Ja sitten eräät vielä yrittävät etuilla niin oujee :D

    Tykkää

    1. Mäkin tykkään Vaselinesta! Ainoa miinus on, että tykkään paksuista tönkkökäsivoiteista, V on vähän liian luirua koostumukseltaan mun makuun ;)Muistatko, mikä sen hiusöljyn merkki oli? Taisi olla mulle joku ihan vieras…Oot oikeassa, joka paikkaan sai tosiaan jonottaa, ja siksipä mä en missään hoidossa päässytkään käymään :P

      Tykkää

  3. Siinä oli mun mielestä kaksi TRESemmen öljyä, ne molemmat mitkä saatiin.Mulle Redken oli paras tuoksunsa takia, kaikki varmasti toimivat. :)

    Tykkää

    1. Niinkö? Mulle jäi se käsitys, että kaksi markettituotetta TRESemmen ja Redkenin lisäksi. Kumpi öljy ykkösvaihtoehto sitten oli?

      Tykkää

Jätä kommentti